Rattijuopumuksia ja pahoinpitelyjä Vakka-Suomessa

0

Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisia työllistivät alkoholin vaikutuksen alaisena liikkuneet kuskit sekä useat pahoinpitelyt Vakka-Suomessa.

Lauantaina yöllä noin kello 1.30 poliisi pysäytti henkilöauton tarkistusta varten Kullervontiellä Uudessakaupungissa. Auton kuljettajana ollut nainen puhalsi 0,63 promillea poliisin alkometriin ja 0,61 promillea tarkkuusalkometriin.

Kuljettajalle annettiin sakko rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä poliisipartio havaitsi Laitilassa kaksi autoa niityllä tien vieressä. Autojen luona oli kaksi miestä.

Kun partio pysähtyi kysymään tilanteesta, selvisi, että molemmat miehet olivat erittäin humalassa.

Partion selvitellessä asiaa kävi ilmi, että toinen miehistä oli ajanut autonsa niitylle ja hänen autonsa oli jäänyt kiinni. Hän oli soittanut toiselle miehelle, joka oli tullut auttamaan, mutta myös hänen autonsa oli jäänyt jumiin.

Niitylle ajautunut mies puhalsi poliisin alkometriin 2,08 promillea. Mies otettiin kiinni epäiltynä törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet kuljetettiin Rauman poliisivankilaan.

Viikonlopun aikana eri puolella Vakka-Suomea poliisia työllistivät myös useat pahoinpitelyt.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän