Se siitä

0

Olen käynyt jo pitkään kaksi kertaa viikossa ahkeruusrahan turvin töissä erässä kaupungin keittiössä. Nyt sain kuulla, että hyvinvointialue on päättänyt lisätä hyvinvointia lopettamalla tämän työtoiminnan. Ei ole tarpeeksi tärkeä asia.

Tärkeä kenelle? Kuka on kysynyt meidän tunteista? Minulla oli oma esiliinakin siellä.

Joku on sanonut, että hyvinvointivaltion tasoa ei voi mitata sillä, miten se kohtelee niitä, jotka eivät voi olla täysin itsenäisesti yhteiskunnan täysvaltaisia toimijoita.

Luulin, että ihminen syntyy tänne toisia ihmisiä varten, eikä ainoastaan astuakseen jalallaan heikompien päälle.

Kuka haluaa ottaa kontolleen sen, että ihmisen elämänlaatu heikkenee merkittävästi yhdellä rysäyksellä? Mietin, että miltä tuntuu ihmisestä saada vakava diagnoosi lääkärissä. Varmaan samalta, kuin jos häneltä viedään äkkiä pois suuri osa siitä, mikä on ollut tähän asti hänelle merkittävää ja hyvää.

Ehkä joku enkelilautakunta jossain nostaa syytteen henkirikoksesta siitä, kun joku hylätty kuihtuu kotonaan luurangoksi jonkun poliittisen päätöksen takia.

Työni on ollut joskus ainoa ihmiskontakti.

En ole ainoa täällä, jolle on annettu armolahjaksi jotain mielekästä viikossa, jonka takia kannattaa yrittää, ja joka tekee meidät valmiiksi näkemään vaivaa, että meidän vointimme säilyisi.

Sokeitako teidän virastonne seinät ovat. Kun ne kääntävät jollekin selkänsä, niiden pitäisi nähdä teidät.

Tiivistyykö teidän ryhmässä ylpeys niin, että jaksatte kokea mielenkiintoa yhteisten asioiden hoitoon niin, että voitte taas mennä elämässä eteenpäin, ajattelematta seurauksia.

Älkää välittäkö. Katkaiskaa vain kynäni miekalla.

Mieluummin olisin täysin puilla paljailla kuin vailla paikkaa mihin mennä. Maksaisin vaikka.

Ossi L.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän