
Perhonen saattaa hetkellä millä hyvänsä lehahtaa lentoon ja sielukkaan mustan hevosen silmissä on elävä pilke. Neulahuovutustaiteilija Helena Heinosen työt ovat kiehtovasti aidon tuntuisia.
Heinosen töitä on marraskuun ajan esillä Runonkulman Galleriassa. Suurin osa taideteoksista esittää eläimiä, mutta mukana on myös joitakin ihmishahmoja.
– Ihmisten kuvaaminen on paljon vaikeampaa kuin eläinten, taiteilija sanoo.
Heinonen löysi neulahuovutuksen vasta 2018 opiskellessaan tekstiiliartesaaniksi. Huovutus ei aluksi kiinnostanut häntä juuri lainkaan, mutta kun villamaalauksena tunnetun tekniikan monipuolisuus opintojen myötä avautui, Heinonen hurahti lajiin täysin. Sittemmin hän on perustanut oman yrityksen ja tekee muun muassa lemmikkieläinten muotokuvia tilauksesta.
Heinonen tekee neulahuovutustyöt suomenlampaan villasta ja käyttää pohjana kierrätysmateriaaleja.
– Pohjana voi käyttää mitä tahansa, mistä neula menee läpi. Neulahuovutus on siitä armollinen tekniikka, että jos tekee virheen, se on helppo korjata. Työn pinta jää vähän kolmiulotteiseksi toisin kuin märkähuovutuksessa.
Eläinmuotokuvien lisäksi Heinonen on huovuttanut muun muassa pieniä eläinhahmoja, kasveja, lintuja ja joulukoristeita. Lisäksi hän pitää neula- ja märkähuovutuskursseja.
– Monet pelkäävät, etteivät pysty tekemään vaikka muotokuvia neulahuovutuksella, kun eivät mielestään osaa piirtää. Tässä ei kuitenkaan tarvita piirustustaitoa, sillä kuva siirretään ensin kankaalle ja sitten siihen päälle huovutetaan.
Helena Heinonen on kotoisin Ulvilasta ja asuu nykyään Raisiossa. Näyttely Pistoja kankaalla on avoinna 27.11. asti.
Pirkko Varjo