Syksy oli yllättävän vähäsateinen

0
Lunta ei ole paljon, mutta kuitenkin sen verran, että se näkyy virallisissa mittauksissa.

Sateisen elokuun jälkeen syksy alkoi poutaisena Uudessakaupungissa. Elokuussa satoi peräti 145,4 milliä vettä, mutta syksyn ensimmäinen sadepäivä oli vasta 13.9., jolloin Uudenkaupungin Itätullin pisteellä mitattiin 4,2 milliä vettä.

Seuraavana päivänä vettä saatiin urakalla, kun mittauspisteellä todettiin 22,4 millin verran vettä. Sadepäiviä kaupungissa oli syyskuussa kuitenkin yllättävän vähän, vain yhdeksän. Koko kuukauden sademääräksi jäi 37,3 milliä.

Lokakuussa satoi yhteensä 58,4 milliä. Päivittäiset sademäärät olivat vähäisiä, mutta 16.10. mitattiin syksyn suurin lukema, 26,5 milliä.

Marraskuussa on toistaiseksi satanut vain 19,4 milliä vettä. Kuukauden sateisin päivä oli tiistai 8.11., jolloin mittari näytti 5,5 milliä.

Sen sijaan marraskuussa on ollut lunta mitattavaksi asti. Viime viikon tiistaina Itätullin pisteellä oli kaksi senttiä lunta. Lauantaina määrä puolittui, mutta sunnuntaina lunta oli jo viisi senttiä.

Elokuu on siis ollut vuoden selvästi sateisin kuukausi. Vähiten vettä satoi maaliskuussa, jolloin kuukauden lukema oli 7,6 milliä. Silloin toisaalta oli lunta maassa lähes koko kuun loppuun saakka.

Ensilumi marraskuussa ei ole ihan jokavuotinen ilmiö Uudessakaupungissa. Viime vuonna Itätullin mittauspisteellä havaittiin ensimmäisen kerran lunta 10.12. Silloin maa pysyi valkoisena neljä päivää, kunnes lumi suli pois. Kuitenkin jouluaatosta lähtien maisema pysyi talvisena aina maaliskuun loppuun saakka.

Myös vuonna 2020 lunta oli vähintään sentin verran ensimmäisen kerran 10.12. Kunnon lumisateita saatiin kuitenkin odotella tammikuun puoliväliin saakka.

Vuonna 2019 ensilumi satoi 8. marraskuuta, mutta jo seuraavana päivänä maa oli paljas. Koko talvi 2019–20 oli hyvin vähäluminen ja talven aikana mitattiin lunta vain yksittäisinä päivinä.

Marraskuun 27. päivänä vuonna 2018 lunta oli kertynyt viisi senttiä, mutta jo kolme päivää myöhemmin lumi oli sulanut. Pysyvä lumi saapui viikko ennen joulua ja säilyi maaliskuun puolivälin yli.

Vuoden 2017 ensimmäinen luminen aamu valkeni 23.11., mutta se jäi yksittäiseksi päiväksi. Joulukuun 12. päivä lunta oli peräti 26 senttiä, mutta sateet vesittivät valkean joulun. Lunta oli senkin jälkeen aina välillä maassa, mutta hiihtokelit alkoivat vasta helmikuun puolella.