
– Moni ajattelee, että vihreä on tietty vihreä, vaikka sävyjä on monia. Esimerkiksi metsässä ihastelemme vihreän eri sävyjä, Numminen havainnollistaa.
Samassa taulussa saattaa olla lukuisia saman värin eri sävyjä, joita rikkovat viivat tai toisaalta räikeät tai hillityt vastavärit.
– Sanon itseäni koloristiksi ja ylipäätään värit ovat tosi tärkeitä, Numminen kuvailee.
Vaikka Nummisen taide syntyy intuitiivisesti, hän ajattelee, mitä värejä maalaa vierekkäin ja miten ne taittuvat. Samassa työssä on ristiriitoja, tuskaa ja toiveikkuutta, ahdistusta ja valoa.
– Jos syö vain pizzaa, ei se ole aina kivaa, Numminen vertailee.
Värien lisäksi Nummista kiehtoo abstraktius. Esittävässä maalauksessa huomio kiinnittyy usein siihen, ovatko mittasuhteet oikein ja linjat suorassa. Abstraktissa taiteessa tulkinta jää katsojalle.
Numminen kuitenkin myöntää, että joistakin töistä löytyy esimerkiksi kukkia.
Viime vuosina hän on keskittynyt abstraktiin taiteeseen, vaikka pitääkin sitä vaikeampana kuin esittävää taidetta.
– Esittävää olen maalannut vain tyttärestä, mutta ne eivät ole myyntiin.
Crusellin Liljelund-halliin pystytetty näyttely on nimeltään Sinä olet minun lohtuni .
– Tuntuu, että kaikilla on viime aikoina lohtuna ollut luonto ja miten siitä saa voimia, kun ei ole voinut esimerkiksi matkustaa.
Suuri osa näyttelyn töistä on viime vuosilta. Niissä näkyy välillä positiivisuutta ja lempeyttä, välillä tummempia sävyjä. Ylipäätään omat tunteet vaikuttavat Nummisen työskentelyyn.
– Ei aina ole inspiraatiota. Joskus on parempi päivä, joskus huonompi.
Numminen on kotoisin Tampereelta. Hänen taulujaan ei ole ennen nähty Uudessakaupungissa.
– Metsästän tiloja. Ei ole mitään yhteyksiä Uuteenkaupunkiin. Nämä ovat loistavat ja isot tilat, Numminen kehuu.
Esillä on noin 30 teosta, jotka ovat kaikki myynnissä.
– Tämä on tämän vuoden isoin näyttely. Ensi vuoden alussa Espoossa on melkein yhtä iso näyttely ja moni teos menee täältä sinne.
Numminen tekee paljon suuria teoksia, joita käy välillä jopa sovittamassa asiakkaiden seinille.
Pirkanmaalla hän on maalannut myös näyttelytilassa, jolloin vierailijat ovat saaneet tutustua työskentelytapoihin. Samoin hän päästää asiakkaita työhuoneeseensa näkemään, miten taulut etenevät.
Suurimmaksi osaksi Numminen käyttää akryylivärejä, mutta rikkoo kaavoja esimerkiksi hiilellä.
– Pitää olla kerroksia, jotta tulee efektejä, mitä haluan lopputuloksessa olevan.
Hänellä on usein kolmekin teosta yhtä aikaa työn alla jo sen takia, että jonkun työn pitää kuivua ennen kuin voi maalata päälle uusia kerroksia.
Silloin huomaa, jos jokin voisi toimia toisessa maalauksessa paremmin.
– Kaikista tulee parempia kuin jos keskittyisi vain yhteen työhön kerrallaan. Työt myös kehittyvät nopeammin valmiiksi.
Työn valmistumisen huomaa yleensä itsestään.
– Kannattaa lopettaa, kun rupea pipertämään, Numminen toteaa.
Numminen sanoo, ettei voisi työskennellä ilman musiikkia, joka vaikuttaa myös lopputulokseen. Muutenkaan hän ei ole taiteilija, joka maalaisi hiljaa omassa nurkassaan.
– Välillä puhun itsekseni. Tai laulan, Numminen naurahtaa.
Säde Nummisen Sinä olet minun lohtuni -näyttely on esillä Kulttuurikeskus Crusellin Liljelund-hallissa 18.11.–16.12.