”Tunteiden palo” kertoo monipuolisesti Turun palosta

0
Hannu Salmen teos Turun palosta on ehdolla Tieto-Finlandia palkintoon.

Turku tuhoutui tulipalossa pahoin syyskuussa vuonna 1827. Vaikka tapahtumasta on kulunut siis miltei kaksi vuosisataa, siitä löytyy edelleen uutta tietoa ja uusia näkökulmia. Niitä sisältyy Turun yliopiston kulttuurihistorian professorin Hannu Salmen kirjoittamaan teokseen ”Tunteiden palo”, joka on myös yksi tämänvuotisista Tieto-Finlandian ehdokkaista.

Salmella on yhteyksiä Uuteenkaupunkiin sikäli, että hän toimi taannoin Uudenkaupungin uusimman historiateoksen ohjausryhmän johtajana Turun yliopiston puolesta.

Hän kertoo ”Tunteiden palo” -kirjassa Turun palosta paljolti ihmisten kokemusten ja tunteiden kautta. Apuna ovat olleet kirjeet, päiväkirjat ja muistelmat.

Sisältö on monipuolinen. Hän selostaa palon syttymisen syyt, syyllisten etsimisen, tulimyrskyn ja sen tuhot, uudelleenrakennuksen alun sekä palon muiston vaalimisen, joka jatkuu siis edelleen.

Turun palo sai alkunsa tiistai-iltana syyskuun 4. päivänä vuonna 1827. Tuhoisa palo alkoi Aninkaistenmäeltä kauppias Carl Gustaf Hellmanin talosta ja levisi nopeasti tiheästi rakennetuissa puutalokortteleissa.

Tulimyrsky sai valtavan voiman ja se pääsi leviämään myös Aurajoen toiselle puolelle, jossa se tuhosi muun muassa Turun tuomiokirkon tornin ja Akatemiatalon ja sen arvokkaan arkiston.

Tuuli sinkosi kipinöitä ja kekäleitä korkeuksiin. Tulinen sade laskeutui tuomiokirkon katolle ja sytytti sen palamaan. Ulkokatto oli pian liekeissä, ja valloilleen päässeen tulen hehku näkyi jo tornin luukuista. Palo nousi vähä vähältä yhä korkeammalle, kunnes se saavutti tornin ylimmän puurakennelman, sen kauniin ja niin tutun huipun. Pian tuomiokirkon torni kohosi liekkien merestä korkeana tulipatsaana, jonka ylimmät lieskat tuntuivat hipovan pilviä.

Näin kuvasi kirjan mukaan silloinen 14-vuotias katedraalikoulun oppilas Adolf Moberg myöhemmin.

Tuli tuhosi miltei koko kaupungin. Rakennuksista noin kolme neljäsosaa paloi ja kaupungin 14 000 asukkaasta noin 11 000 menetti kotinsa ja omaisuutensa. Lähinnä vain Vartiovuorenmäki ja kaupungin läntiset alueet säästyivät tulen tuhoilta.

Tuhoja ryhdyttiin kuitenkin varsin pian korvaamaan ja korjaamaan. Jo pari päivää palon jälkeen perustettiin palovahinkokomitea ja kaksi viikkoa myöhemmin Turkuun lähetetty arkkitehti Carl Ludvig Engel mietti, miten jälleenrakennus tulisi toteuttaa.

Syyllisten etsiminen nousi luonnollisesti esille heti tulipalon jälkeen. Syyttävät katseet suuntautuivat kauppias Hellmanin talon väkeen ja erityisesti talon piikaan Maria Iisakintytär Vassiin , jonka väitettiin keittäneen traania ja olleen toimissaan varomaton.

Asiaa käsiteltiin jo saman syyskuun aikana kämnerioikeuden istunnoissa ja lokakuun alussa tuli oikeuden päätös, ettei se ollut löytänyt ”pienintäkään syytä siihen, miten tai kenen toimesta tuli oli päässyt irti”.

Todennäköisimpänä syynä pidettiin sitä, että jostakin oli pudonnut kipinä Hellmanin talon katolle ja se oli sytyttänyt ullakolla olleet heinät. Ajatus poloisen piian syyllisyydestä jäi kuitenkin kirjan mukaan elämään sitkeästi kansan keskuuteen ja myös kirjallisuuteen.

Tieto-Finlandian saaja julkistetaan huomenna keskiviikkona. Käyköön kilpailussa miten tahansa, Hannu Salmen ”Tunteiden palo” on lukemisen arvoinen mielenkiintoinen ja elävästi kirjoitettu kirja.

Matti Jussila

Tulipalot tuhosivat myös Uuttakaupunkia

Matti Jussila

Tuhoisat tulipalot koettelivat myös Uuttakaupunkia 1800-luvulla. Ensimmäinen niistä syttyi elokuun 23. päivän vastaisena yönä vuonna 1846, siis pari vuosikymmentä Turun palon jälkeen.

Palo sai alkunsa leskirouva Helena Juliana Södermanin talosta, joka sijaitsi Alisenkadun ja Myllykadun kulmauksessa.

Tulen tuhot olivat kauheat: 97 täysin rakennettua tonttia paloi ja 1100 ihmistä eli lähes puolet kaupungin asukkaista menetti kotinsa. Tuho kohdistui lähinnä kaupungin itäiseen osaan.

Myös Uudessakaupungissa aloitettiin avustustyöt ripeästi. Kahden päivän kuluttua palosta kuvernööri saapui tutustumaan tuhoihin ja samalla muodostettiin väliaikainen komitea ottamaan vastaan avustuksia ja jakamaan niitä.

Avustuksia tulikin eri tahoilta, jopa keisarilliselta perheeltä, joka lahjoitti yksityisvaroistaan hädänalaisille avustukseksi suuren summan. ”Jos jossain, voi Turussa edellyttää sekä lämmintä ja etenkin teoissa tehokasta osanottoa näitä onnettomia hädänalaisia lähimmäisiä kohtaan. Vuoden 1827 palon ja oman hädän muisto elää vielä tuoreena monessa turkulaisessa”, kirjoitti Kyösti Kaukovalta Uudenkaupungin historian III osassa.

Marraskuussa samana vuonna kaupunkia kohtasi uusi tulipalo, jonka vahingot jäivät kuitenkin huomattavasti vähäisemmiksi.

Toinen tuhoisa tulipalo syttyi heinäkuun lopussa vuonna 1855. Se sai alkunsa leipurimestari Palmroosin talosta ja tuhosi tällä kerralla lähinnä kaupungin läntisiä osia. Tulipalossa tuhoutui myös raatihuone, josta neuvokkaat kaupunginpalvelijat C.H. Nylander ja Gustav Lindberg pelastivat kaupungin arkiston. ”Ilman heidän valppauttaan olisivat tietomme Uudenkaupungin menneisyydestä monessa suhteessa puutteellisia”, kirjoitti Kyösti Kaukovalta.

Jälleenrakennus käynnistyi kaupungissa molempien palojen jälkeen melko ripeästi ja niiden seurauksena kaupunkiin laadittiin uusi asemakaava, jolla oli suuri merkitys Uudenkaupungin tulevalle kehitykselle.

Olisikohan Uudenkaupungin paloissa aineista myös omaksi kirjaksi? Löytyisiköhän siihen arkistotietojen lisäksi myös tietoja ja tarinoita kaupunkilaisten kohtaloista ja selviämisestä?

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän