Kesäisiltä uimareissuilta on voinut jäädä elävänä mieleen kauhistuttavalta tuntunut kohtaaminen juotikkaan kanssa. Metsälammesta tai matalalta rannalta on uimarin ihoon takertunut suurikokoinen tumma mato.
Usein kyse ei kuitenkaan ole ollut verijuotikkaasta, vaan asialla on ollut yleisempi sukulaislaji hevosjuotikas. Hevosjuotikkaat tarttuvat imukupillaan kiinni, mutta eivät tee haavaa tai ime verta. Vaikuttavasta koostaan huolimatta kymmensenttiseksi venähtävä hevosjuotikas on ihmiselle vaaraton. Sen ruokavalioon kuuluu pieniä vesieläimiä kuten erilaisia hyönteisten toukkia, kotiloita sekä kalan- ja sammakonpoikasia.
Hevosjuotikkaan harvinaisempi sukulainen verijuotikas sen sijaan kiinnittyy ihon pinnalle ruokailutarkoituksessa. Nuorena verijuotikkaat saavat ravintoa myös kaloista ja sammakkoeläimistä. Aikuinen tarvitsee lisääntyäkseen kunnon veriaterian nisäkkäiden tai lintujen verta.
Yhdellä aterialla verijuotikas selviää jopa vuoden. Vajaan kahdenkymmenen senttimetrin mittainen mato nauttii verta reilut kymmenen grammaa, joten ihmisen näkökulmasta määrä ei ole kovin kummoinen.
Juotikkaat kuuluvat nivelmatoihin. Ne ovat siis sukua muun muassa kastemadoille ja merissä eläville monisukasmadoille. Verijuotikas saattaa elää yli kymmenenkin vuotta. Sukukypsiksi se tulee vasta 3–4 vuoden ikäisenä.
Aiemmin verijuotikkaita esiintyi Suomessakin yleisenä lähes jokaisessa niille sopivassa matalassa lammikossa tai pienessä metsälammessa. Ne saivat tarvitsemansa veriaterian rantavesissä liikkuvista laiduntavista lehmistä ja lampaista.
Maatalouden muutokset ovat vieneet karjan pois rannoilta. Sen myötä verijuotikkaat ovat käyneet harvinaisemmiksi. Tällä hetkellä niitä esiintyy Suomessa Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa alle kahdessakymmenessä lammessa.
Uhanalainen verijuotikas onkin etsintäkuulutettu Suomen ympäristökeskuksen toimesta. Tutkijat toivovat yleisöltä havaintoja uusista esiintymisalueista. Useimmiten kansalaisten ilmoitukset ovat osoittautuneet lähemmässä tarkastelussa virheellisiksi – yleensä löytyneet madot ovat olleet hevosjuotikkaita.
Verijuotikkaan harvinaistumiselle voi olla toinenkin syy. Sitä on nimittäin käytetty aiemmin hyvin yleisesti kansanlääketieteessä apuna vaivaan, jos toiseenkin. Verijuotikkaita on kerätty suuriakin määriä hoitotarkoituksiin luonnosta. Hoidon jälkeen niitä on harvemmin palautettu takaisin kotivesistöihinsä jatkamaan elämää.
Nykyään tiedetään, että verijuotikkaat erittävät syödessään sekä veren hyytymistä estäviä että haavan paranemista edistäviä ainesosia verenkiertoon. Lisäksi ne vilkastuttavat paikallisesti kehon mikroverenkiertoa.
Verijuotikkaita voidaan käyttää esimerkiksi vaativien mikrokirurgisten leikkauksien jälkeen, jos potilaan leikkausalueen laskimoiden toiminta ei käynnisty heti. Vaarana voi olla veren kertyminen leikkausalueelle ja jopa kuolio. Silloin apuun tulevat verijuotikkaat.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala