Vahterus rekrytoi 40 henkilöä loppuvuoden aikana

0
Vahterus rekrytoi 30 henkilöä tuotantoon ja 10 erilaisiin asiantuntijatehtäviin. Kuva: Anton Sucksdorff

Hitsatun levylämmönsiirrinteknologian kehittäjä ja markkinajohtaja Vahterus jatkaa vahvaa kasvua ja käynnistää 40 tuotantotyöntekijän ja toimihenkilön rekrytoinnin.

Rekrytoinneilla haetaan henkilöstöä ensisijaisesti Vahteruksen Kalannissa sijaitsevan tehtaan tarpeisiin. Niiden taustalla on konsernin kasvustrategia sekä lämmönsiirrinmarkkinoiden nopea kasvu.

– Ilmaston lämpeneminen ja energiansäästövaatimukset ovat luoneet voimakasta kysyntää, johon me haluamme omalta osaltamme olla mahdollisimman hyvin vastaamassa, kertoo Vahteruksen perustaja ja toimitusjohtaja Mauri Kontu .

Vahterus on rekrytoinut tänä vuonna jo 70 uutta työntekijää ja kasvu jatkuu 40 henkilön rekrytoinnilla vielä loppuvuoden aikana.

– Näistä 30 henkilöä työllistyy tuotantoon ja kymmenen kattavasti erilaisiin asiantuntijatehtäviin, kuten myyntiin, suunnitteluun, projektiosastolle, tuotannon työnjohtotehtäviin tai tukitoimintoihin. Myös ensi vuodelle on tarvetta huomattavalle määrälle uusien lämmönsiirrinrakentajien rekrytointeja, toteaa Vahteruksen HR Business Partner Petra Karresuo-Siitonen .

Henkilöstöä haetaan vakituisiin työsuhteisiin. Lämmönsiirrinrakentajan työ on pääsääntöisesti hitsaus- tai kokoonpanotyötä, joka pitää sisällään useita erilaisia työnimikkeitä, kuten levyseppä, koneistaja, levyseppähitsaaja tai metallityöntekijä.

Toimihenkilötehtävät tulevat hakuun portaittain ja osa hauista on jo auki.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän