Henkilö
– Työttömän pitää nykyisin hakea neljää työpaikkaa kuukaudessa. Miten työpaikkoja voi hakea, jos ei ole varaa eikä osaamista hankkia kalliita digilaitteita, diakoniatyöntekijä Satu Pietilä miettii. Tämä asia tulee vastaan usein Pietilän työssä.
Vuoden 2022 diakoniatyöntekijäksi valittu Pietilä työskentelee Turun ja Kaarinan seurakuntien yhteiskunnallisen työn diakoniatyöntekijänä. Hänen asiakkainaan on pitkäaikaistyöttömiä, mielenterveys- ja päihdeasiakkaita sekä asunnottomia. Siinä vaiheessa, kun ihminen hakee apua diakoniasta, hänen tilanteensa on usein vaikea.
– Sitä toivoisin, että esimerkiksi velkaantuneet hakisivat apua aiemmin, etteivät vasta perjantaina kello 15, kun maanantaiaamuna asunnosta kannetaan tavarat ulos.
Kalannissa asuva Pietilä on tehnyt elämäntyötään heikoimpien parissa. Hänellä on siihen henkilökohtainen syy. Hän menetti veljensä 11-vuotiaana.
– Lapsuus päättyi siihen päivään. Nuoruuttani varjosti suru.
Hän koki, että seurakunnan diakonissa oli hänelle kuin hengellinen matkakumppani. Diakonissasta tuli hänelle hyvä esikuva ja hänen innoittamanaan Pietilä lähti opiskelemaan sairaanhoitaja-diakonissaksi Porin Diakoniaopistoon 1980-luvulla.
– Mielenterveys ja päihdetyö tuntui omalta alalta työskenneltyäni sijaisuuksissa muun muassa A-klinikalla. Sitten opiskelin psykiatrian erikoissairaanhoitajaksi. Projektityöstä sain kokemusta mielenterveys-, päihde- ja kriminaalihankkeissa.
Hän on opiskellut myös sairaanhoitajaksi sekä ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon sosiaali- ja terveysalan kehittämisestä ja johtamisesta. Pietilä on myös ratkaisukeskeinen terapeutti.
Pietilä on työskennellyt sairaalassa, Uudenkaupungin seurakunnassa ja useissa hankkeissa. Tällä hetkellä hän toimii osa-aikaisena projektikoordinaattorina Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa ARVO ihmiselle –hankkeessa.
Juuri tässä hankkeessa hän selvittää, miten kaikkein heikompia voitaisiin tukea parhaiten.
– Nyt kun hyvinvointialuetta rakennetaan, puhutaan yhä enemmän digipalveluista. Niistä puhuttaessa muistetaan, että kaikilla vanhuksilla ei ole digitaitoja ja -laitteita, mutta se unohtuu, että yhteiskunnassamme on myös nuoria ja työikäisiä digisyrjäytyneitä.
Pietilän ajatus on, että seurakuntien diakoniatyö ja järjestöt voisivat yhteistyössä tukea juuri näitä ihmisiä. Tarjota heille yhteistyössä matalan kynnyksen palveluita, jotta he pääsevät osallisiksi yhteiskunnassa.
– Diakoniatyössä ja järjestöissä on paljon sote-ammattilaisia. Yhdessä järjestössä osataan jokin osa-alue hyvin ja toisessa toinen. Yhdessä olisimme enemmän, auttaisimme ihmisiä paremmin, hän sanoo.
Se maailma, josta Pietilän asiakkaat tulevat, on tänä päivänä hyväosaisille vieras. Yhteiskunnassa eriydytään omiin kupliin, eikä toisen kuplan sisään oikein tahdo nähdä.
– Kun ihmisellä alkaa mennä huonosti, tulee työttömyyttä, sairautta, ei pysty maksamaan velkojaan, menettää kodin ja tulee ero, sitten tulee masennusta ja itsetuhoisia ajatuksia. Kyllähän sellaisessa elämäntilanteessa tulee ajatus, että eivätkö nämä vastoinkäymiset ikinä lopu.
Eniten Pietilä suree huumenuorten äitejä, jotka makselevat lapsensa huumevelkoja. Heidän elämänsä on kuin upottava suo, velat eivät lopu maksamalla ja nuoren elämä on jatkuvasti liipasimella.
– Miten näitä äitejä voisi auttaa, Pietilä henkäisee.
Satu Pietilä asuu Kalannissa puolisonsa ja koiran kanssa.
– Työmatka on vähän pitkä, mutta tuntuu hyvältä päästä työpäivän jälkeen Kalannin rauhaan metsän keskelle.
Pietilä kertoo aloittavansa päivät aina rukouksella.
– Rukous antaa voimia ja tuntuu, että sen jälkeen asiat menevät helpommin eteenpäin. Totta kai joskus tulee pettymyksiäkin, mutta usein jälkikäteen huomaan, että tilanne meni sittenkin parhain päin, vaikka ei heti siltä tuntunut.
Vuoden diakoniatyöntekijän valinnasta päättää Diakoniatyöntekijöiden Liiton hallitus. Pietilän tunnustus julkistettiin syyskuun puolivälissä Kirkon diakonian päivillä Helsingissä.
