Heikki Syrjän ja Riku Suokkaan käsikirjoittama musikaali Vuonna 85 esitettiin ensimmäisen kerran Tampereen Työväen Teatterissa 2006. Sen jälkeen sitä on esitetty useilla näyttämöillä ympäri Suomen ja siitä on tullut kaikkien aikojen katsotuin kotimainen musikaali. Käsikirjoituksen pohjalta on tehty myös elokuva.
Suosion syitä ei ole vaikea löytää. Huumoria, rakkautta ja kaikkien tuntemia suosikkikappaleita notkeasti yhdistävä musikaali on todella hauskaa ja harmitonta katsottavaa.
1980-luku oli näin aikalaisen näkökulmasta petollisen menestymisuskon ja susirumien salivaatteiden aikaa. Tuossa riemunkirjavassa tekokuitumaailmassa ihailtiin muhkeita lihaksia, ulkomaanmatkoja ja rahamiehiä, ja vaikka tuota kaikkea on nykyään helpointa käsitellä huumorin kautta voi kysyä, onko mikään oikeastaan muuttunut.
Uudenkaupungin Teatterin 19.11. ensi-iltansa saanut Vuonna 85 ei kuitenkaan yritä olla mikään syväanalyysi 1980-luvusta. Ohjaaja Joonas Suominen on rakentanut toimivan kokonaisuuden, jossa kaikki osat pelaavat yhteen sujuvasti ja kitkatta.
Musikaali rakentuu 31:n Juice Leskisen , Eppu Normaalin ja Popedan suosikkikappaleen ympärille. Musiikki kuljettaa klassista tarinaa, jossa jännämies ja varattu tyttö rakastuvat. Seuraukset ovat dramaattisia, haikeita ja vähän yllättäviä.
Pääroolissa Turmiolan Tommina nähdään Kristian Heikkilä . Hän on nappivalinta kaikin puolin, laulaa komeasti ja on olemukseltaan sopivasti rock. Hänen vastaparinsa, Emma Itärannan tulkitsema Karoliina, on sitä, mitä käsikirjoitus 80-luvun naiselle määrää: kaunis ja järkevä ja pitää päänsä kylmänä, vaikka tapahtuisi mitä. Ja tapahtuuhan sitä.
Laura Heino tekee uskottavaa työtä Tommin ex-tyttöystävänä. Häneltä löytyi sitä aitoa lämpöä, jota pääparin väliltä vielä ennakkonäytöksessä hiuksenhienosti puuttui.
Tommi Aaltosen Ruba ja Mikko Itärannan komisario Peppone heittäytyvät rooleihinsa taidolla ja antaumuksella. Antti Maantiehinno istuu tähteydestä haaveilevan, oikeamielisen muusikonalun rooliin kuin nenä päähän.
Hannu Takkusen Palle herättää suojelunhalua, vaikka osoittautuu lopulta voittajaksi. Yksi musikaalin tähtihetkistä on Takkusen herkästi tulkitsema Juicen Pyhä toimitus , joka yllättäen muuttuu bakkanaaliseksi perversioksi panomiehineen. Voi vain kuvitella, millaista riemua tämä kohtaus tekijöissään ja katsojissa vielä herättää, kun esitys kerta kerralta kypsyy.
Marjo Poussu on komisario Pepposen yksinäinen vaimo, joka vetää puoleensa muitakin miehiä. Poussun laulua olisi kuunnellut mielellään enemmänkin. Lasse Hento esittää musikaalissa keskeisen ravintola Alabaman portsaria ja vakuuttavasti esittääkin. Jos musikaalista haluaa löytää 80-luvun kritiikkiä, sitä löytyy hänen vuorosanoistaan, joilla lyhyesti ja osuvasti kerrotaan muutamista aikakauden isoista epäkohdista.
Viisimiehinen orkesteri on sijoitettu Alabaman katolle. Ratkaisu on onnistunut ja Petri Hatakan johtama kokoonpano hoitaa suuren urakkansa moitteetta.
Uudenkaupungin Teatterin suursatsaus on kelpo katsottavaa ja kuunneltavaa alusta loppuun. Vanhemmille katsojille se saattaa tuoda joitain hauskoja(kin) nuoruusmuistoja mieleen ja nuoret voivat havahtua siihen, että tahroja paperilla tarkoittaa siis ihan oikeasti paperilla.
teksti: Pirkko Varjo, kuvat: Katja Laine
Musikaali Vuonna 85
Ensi-Ilta Uudenkaupungin Teatterissa 19.11.
Käsikirjoitus Heikki Syrjä, Riku Suokas
Ohjaus Joonas Suominen
