Musiikkia on tutkittu terveysnäkökulmista jo jonkun aikaa. Jo vatsassa lapsi kuulee äidin sekä ympäristön ääniä. Kun lapsi sitten syntyy maailmaan, hän erottaa tutut äänet vieraista. Myös vatsaan kuullut laulut ovat niitä, joiden kuuntelusta lapsi erityisesti nauttii syntymän jälkeen.
Lapsen kasvaessa musiikki antaa paljon eväitä kehitykseen. Kun musiikissa yhdistetään kuuntelu, äänen tuottaminen, liike ja musiikin tunteminen kehossa sekä mielessä, aivoissa tapahtuu paljon asioita ja hermosolujen välisiä uusia yhteyksiä syntyy koko ajan. Musiikin tahdissa liikkuminen kehittää esimerkiksi lapsen motorisia taitoja ja kun lapsi osuu kellopelin oikeaan säveleen, kehittyy myös pienimpien lihasten hallinta.
Puhumattakaan sosiaalisista taidoista. Yhdessä laulaminen ja musisointi mahdollistavat onnistumisen kokemuksia ja rohkaisevat lasta olemaan kontaktissa muihin ihmisiin. Musiikki opettaa lasta myös tunteidensäätelyssä. Kun lapsi kasvaa nuoreksi, musiikki on vahvasti läsnä. On lempilauluja, artisteja, musiikkityylejä. Sama musiikkimaku yhdistää toisiin ihmisiin. Oma huomio rippileireiltä on ollut se, että mitä enemmän laulu on ollut läsnä ja raikunut leireillä, sitä parempi yhteishenki on ollut.
Johtamissani aikuisten kuoroissa on lähes aina kuoroon tulemisen syyksi kerrottu se, että laulaminen on hauskaa, rentouttaa keskellä työviikkoa ja kun musiikki ympäröi kaikessa kauneudessaan laulajat, tunne on jotain sellaista, mitä on vaikea käsittää ilman tällaisia kokemuksia. Usein nämä mielihyvän kokemukset ja tunteet ovat voimakkaimmillaan esiintymisen jälkeen.
Ikäihmisten kohdalla musiikki palauttaa mieleen vanhoja muistoja. Vanhainkodissa vanhus, joka ei enää ole puhunut mitään pitkiin aikoihin avaa suunsa ja yhtyy laulamaan lapsuudesta tuttua virttä kyyneleen valuessa silmäkulmasta. Musiikki herättää eloon vanhat muistot ja toisaalta hetkellisesti palauttaa muistisairaan tähän hetkeen.
Haluatko sinä yhdistää omia aivosolujasi ja luoda uusia yhteyksiä? Virkistää muistia? Rentoutua kesken työviikon, tuntea hyvää mieltä? Haluatko lapsellesi positiivisia kokemusta ja itsetunnon vahvistusta? Nyt seurakunnissa alkaa konkreettisesti yhteislaulun aika. Ympäri seurakuntaa on tulevan kuukauden aikana monta kertaa kauneimpia joululauluja, jumalanpalveluksia, konsertteja ja paljon muita tilaisuuksia, joissa pääsee laulamaan yhdessä.
Seurakunnan tilaisuuksissa ei etsitä seuraavia radiotähtiä, vaan jokainen saa laulaa omalla äänellään, sillä jonka on Jumalalta saanut. Ja jokainen meistä voi nauttia yhteisen laulun ilosta, joka sekin on hyvän Taivaan Isän meille lahjaksi antamaa.
Anna
PutkirantaUgin
seurakunnan vs. vastaava kanttori