Hiihtokilpailut Kalannin Vahteruksessa ennen talvisotaa

0

Hiihtokilpailun järjestivät Salmisen aikuistuvat pojat Into, Paavo ja Topi. Kilpailussa oli kaksi sarjaa, aikuistuville miehille ja alakouluikäisille pojille.

Hiihtolenkit olivat Salmisen torpasta Valkeamerelle päin, jossa ladulle tuli myös nousuja ja laskuja. Olin kilpailussa mukana pienempien sarjassa ja muistan yhden mäen nykyisessä maastossa.

Poikien äiti Norma Salminen oli avustajana kilpailussa. Tästä hiihtokilpailusta en muista voittajia, mutta meille nuoremmille pojille oli palkintona Norma-äidin leipoma iso viineri ja kaikki saivat samanlaisen palkinnon eli viinerin, joka maistui hyvältä.

Norma Salminen hoiti pientä kyläkauppaa. Kylässä oli toinenkin pieni kauppa. Poikien isä Emil oli kivityömies ja seppä. Hänellä oli ”paja”, jossa oli ulkona taivasalla kenttäahjo, jota suojasi peltipala. Vieressä oli tukin päällä alasin ja muutamia pajatyökaluja. Siinä tehtiin pajatöitä naapureille. Hän teki myös kivisokkeleita kiilatuista kivistä ja hänellä oli myös ”kraana”, jolla voi nostaa kiviä käsivoimin kiertämällä.

Vanhin poika Into oli nuorena renkinä isoisälläni. Kerran olin pienenä poikana katsomassa, kun hän kynti hevosilla Rantatahtomella kylän keskellä. Hän asetti minut auran tuen päälle istumaan, jalat olivat auran siiven alla ja siitä näki viilun kääntymisen läheltä.

Into oli hyvä urheilija. Talvisodan jälkeen Suomi–Ruotsi-maaottelumarssissa hän ja Aappo Kontu Santtiolta marssivat yhdessä 15 kilometrin matkan, keskinopeus oli kilometriä kohti alle kuusi minuuttia.

Aappo kaatui jatkosodassa ja Into teki sodan jälkeen elämäntyönsä poliisina Nastolassa. Paavo Salminen oli sodan jälkeen Vakka-Suomen Osuusliikkeen palveluksessa Uudessakaupungissa. Nuorin poika Topi meni juuri ennen talvisotaa merille, internoitiin siellä suurvallan oikeudella ja hän joutui USA:han ja jäi sinne. Topi joutui Vietnamin sotaan ja hänen kohtalonsa jäi epäselväksi. Hän oli haavoittunut, mutta siitä eteenpäin ei tiedetty. Äiti suri poikaansa.

Suomessa oli paljon omatoimista urheiluharrastusta kylissä kolmekymmentäluvulla ja sotien jälkeen.

Hiihtojoukoilla oli Suomen talvisodassa myös tärkeä osa.

Kauno Pietilä

Kalanti

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän