Jälkipelissä on parannettavaa

0

Valtuusto sai siunattua ensi vuoden talousarvion maanantain kokouksessa. Pisimpään kokouksessa keskusteltiin Ukikyydistä sekä yleisesti joukkoliikenteestä. Myös investoinneista puhuttiin pitkään, mikä onkin tärkeää tässä tilanteessa, kun investointipaketti on suuri. Talousarvion ja taloussuunnitelman hyväksyminen vaati kaikkiaan kahdeksan äänestystä.

Uudessakaupungissa valtuustotyöskentely toimii juuri niin kuin pitää. Eri mieltä saa olla ja pitääkin olla. Olisi huolestuttavaa, jos kaikki asiat päätettäisiin yhdellä nuijankopautuksella. On niitäkin kuntia, joissa valtuuston kokous kestää viisi minuuttia, koska kaikki päätökset on sovittu etukäteen. Näissä kunnissa on unohdettu, että valtuusto on äänestäjille politiikan näyttämö. Valtuustossa käydyt väännöt herättävät äänestäjissä luottamusta, että demokratia toimii.

Valtuustotyöskentely Uudessakaupungissa toimii, mutta jälkipelissä on parannettavaa. Kun päätös on nuijittu valtuustossa, kaikkien päättäjien pitäisi pystyä se hyväksymään, vaikka itse olisi alun perin ollut eri mieltä. Valitettavasti näin ei aina ole, vaan osa päättäjistä harrastaa ikävää jälkipuintia. Torilla, blogeissa ja sosiaalisessa mediassa tölvitään tehtyjä päätöksiä ja myös muita päättäjiä. Usein pyrkimyksenä on todistella olleensa itse oikeassa ja joidenkin muiden olleen väärässä. Tällainen katkera jälkipuinti ei vie asioita eteenpäin, vaan nakertaa luottamusta ja arvostusta poliittisia päättäjiä kohtaan.

Tappion karvas kalkki pitää vain sietää, se on osa demokratiaa.

Uudenkaupungin edessä on tiukkoja vuosia. Säästöratkaisut eivät ole helppoja. Päättäjien pitäisi keskittyä nyt tekemään viisaita ratkaisuja, eikä kaivella vanhoja.

Teija Uitto