Joulu – juhlista suurin

0

Rakkaassa Suomenmaassamme. Mutta mihin vie tämä tiemme suunta? Sanoin ei voi kuvata tunteita, jotka riemuina paloivat sydämissämme lapsuuden jouluissa. Tuskin voi sitäkään mikä merkitys kaikella sillä, minkä se on koko elämän matkalle antanut. Elämän iloon ja haluun hyvään tahtoon.

Näin monien vuosikymmenien kaukaisuudesta katson ja mietin mitä me tänään annamme niille pienille, jotka nyt ovat alkamassa omia polkujaan. Hekin ottavat vastaan juuri sen mitä heille annamme ja lähtevät tekemään omaa elämäänsä ”tietäen”, että kaikki elämässä on juuri näin. Näytämme mallia, miten tavaraa työnnetään viikkokaupalla ja kerrotaan, miten se joulu tulee tästä pikku nippelistä, kun vain sen saat.

Lapsi sokeutuu meidän sokeudestamme. Laitamme hänen pikku kätöseensä laitteen, joka vie hänet maailmoihin, joita monet meistäkään emme tunne ja miten pystyisimme niitä käsittelemään itsekään. Emmekä haluaisi. Meillä on liian kiire omissa hankkeissamme.

Mihin on suunta jo kauan meitä kuljettanut? Miten katala välinpitämättömyys on luikerrellut kaikenkeskeiseksi tavaksi? Huomaamattako? Kärsin ja tunnen syyllisyyttä siitä, etten ole tehnyt osaani siitä vastuusta, jota jokaisen tulee tuntea, kun elämäämme täällä teemme. Ehkä siksi juuri kirjoitan.

Sain elää aikaa, jolloin arvostettiin kristillisen elämän arvoja. Vanhempien esimerkeistä opin tuntemaan suurta kunnioitusta arvoja kohtaan. Sain nähdä ja kokea, miten tärkeä on isänmaa ja sen jokainen jäsen.

Luojaansa luottaen kesti Suomen kansa sen kauhean osakseen tulleen kohtalon. Oman maan omassa kodissa sai valmistella ottamaan vastaan juhlaa. Jeesuslapsen syntymän sanomaa. Jouluaamujen kirkkoreissuja. Lapsuuteni koulujen kaikkein ihanimmat muistot liittyvät juuri kuusijuhliin.

Toivon todella erehtyväni, mutta onkohan niin, että lasten ja nuorten suuret tunne-elämykset tulevat nyt puhelimista? Riistämmekö lapsiltamme tietoisuuden elämän suurista arvoista ja niiden suomista iloista ja onnistumisesta elämässä. Tietävätkö he, miten ruma ja rivo kielenkäyttö ohjaa alaspäin ja haitalliseen huomioon.

Lakki pois sisällä on olevinaan pieni asia, mutta niin ei ole. Se on monin tavoin kunnioituksen osoitusta ja hyvää käytöstä. Jos lapselle ei ole opetettu rajoja, ei hän opi niitä tuntemaan, ja niin hän on eksyksissä omassa maailmassaan eikä osaa opettaa niitä omille lapsilleenkaan.

Kuri ja käytös on hyvin tärkeä asia, joka tehdään kunnioituksella ja juuri sen tähden. Silloin oppi ”tuntemaan huonoa”, jos tiesi tehneensä pahasti tai vaikka käyttäneensä huonoa kieltä. Olen hyvin kiitollinen siitä.

Kaksi kertaa olen muuttanut toiseen maahan ja pärjännyt hyvin oppimillani arvoilla. Koskaan ei tullut mieleeni esittää siellä, että nyt täällä aletaankin elämään erillä lailla kun minä tulin paikalle. Tutustuin heidän maailmaansa, heidän vieraanaan heidän maassansa ja elin heidän mukanaan. Maan tavalla.

Miksi meillä menetellään niin, että kaikenlaiset pikku porukat, nyt jo myös omatkin, on nostettu määräävään asemaan, jossa tavallinen kansalainen painetaan piiloon ja hänet opetetaan häpeämään sitä, että hän puhuu ja haluaa elää niiden kristillisten arvojen perustoilla, jonka varassa meidän hyvinvointimme on saavutettu.

Liikaa tavaraa ja saivertelua. ”Älä pure kättä joka sinua ruokkii”, tietää vanha viisaus. Jos emme ahneuden sijaan osaa opettaa lapsillemme, mitä tarkoittaa kauneuden ja välittämisen jalo tavoitteleminen, ei pidä ihmetellä nuoren ihmisen pahoinvointia eikä näin ollen niitäkään tekoja, joita tänään kuulemme omista uutisistamme.

Turha kaunistella ja kierrellä näitä asioita. Kun katsellaan kauemmas maailmaan, näkyy siellä esimerkkejä siitä, mihin sillä pääsee. Muutamien maiden putinistit ovat hyviä sellaisia.

Viettäkäämme arvokasta ja hyvää joulua ja toivottakaamme kaikki osallistumaan siihen kanssamme. Elämä täällä peräpohjolassa ei ole mikään automaatti. Huolehtikaamme siitä ja toisistamme.

Veikko Harala

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän