Joulutähti on turvallinen valinta myös lemmikkikotiin

0
Joulutähti on yksi jouluajan suosituimmista kukista.

Joulutähden myynti on kuumimmillaan ja moni miettii kasvin turvallisuutta lemmikeille tai lapsille. Myytti joulutähden myrkyllisyydestä elää edelleen vahvassa, mutta vastoin yleistä käsitystä, joulutähti ei ole lemmikkieläimille haitallisen myrkyllinen.

– Joulutähden kohdalla ei ole näyttöä siitä, että se olisi aiheuttanut vakavia myrkytystapauksia lemmikkieläimille. Etenkin kissoilla voi olla luontaista taipumusta kiinnostua kodin uusista kasveista, mutta joulutähden maistelu johtaa lemmikille todennäköisesti korkeintaan lievään limakalvoärsytykseen, toteaa eläinlääketieteellisen farmakologian professori emerita Outi Vainio Helsingin yliopistosta.

Ihmiselle joulutähti on Myrkytystietokeskuksen mukaan paikallisesti ärsyttävä. Tämä voi tarkoittaa lievää limakalvoärsytystä tai iho-oiretta suorassa kontaktissa kasviin, mutta haitallisen myrkyllinen se ei ole ihmisellekään.

Kotimaisen joulutähden voi siis hankkia hyvillä mielin, myös lemmikkikotiin.

Joulutähtiä viljellään Suomessa 1,5 miljoonaa kappaletta noin 50 kauppapuutarhalla. Joulutähti on kestävä lähikukka, josta saa oikealla hoidolla pitkäikäisen kaverin.

Joulutähti reagoi vääränlaiseen hoitoon joskus vasta päiviä myöhemmin, yleensä pudottamalla lehtiään. Ikävien yllätysten välttämiseksi kannattaa huomioida kasvin yleisilmettä, mullan kosteutta ja sitä miten joulutähdet ovat esillä myymälässä.

Tuoreissa, terveissä kasveissa on lehtiä tiheästi ja ne ovat vahingoittumattomat. Värikkäiden suojuslehtien välistä kannattaa etsiä kellanvihreitä kukannuppuja. Hyvin hoidetut joulutähdet tunnistat, kun ne ovat lämpimässä ja valoisassa paikassa vedolta suojassa, pakkaamattomina ja kullakin kasvilla on ympärillään hieman tilaa. Kannattaa kokeilla myös mullan kosteutta, se ei saa tuntua kuivalta eikä läpimärältä.

Joulutähti on trooppinen kasvi ja ihanteellinen lämpötila sille on 15-22 °C. Kasvi tarvitsee myös paljon valoa. Sijoita joulutähti mahdollisimman lähelle ikkunaa, mutta vältä kylmää vetoa. Kun tuuletat, kannattaa kasvi siirtää hetkeksi toisaalle.

Erittäin tärkeää on myös suojata kasvi huolellisesti kuljetuksen ajaksi ja viedä se kotiin mahdollisimman nopeasti.

Kastelussa paras sääntö on, vähemmän on enemmän. Joulutähti sietää hieman kuivuutta mutta liika märkyys on sille pahasta. Poista kaikki liika vesi alustalta 15 minuuttia kastelun jälkeen. Kasteluntarve on helpointa tarkastaa nostamalla kasvia: kosteuden tuntee sen painosta. Joulutähti kaipaa vettä vasta, kun multa on enää hieman kosteaa.

Voit kastella joulutähteä huoneenlämpöisellä vedellä vähän kerrassaan joka toinen tai kolmas päivä. Jos huoneessa on todella lämmin tai kasvi on patterin läheisyydessä, olisi sitä kasteltava päivittäin. Kannattaa myös muistaa, mitä pienempi kasvi on, sitä useammin se tarvitsee vettä.

Joulutähden kasvualusta on lannoitettu ostaessasi sen eli kasvia ei tarvitse lannoittaa kukinnan aikana. Käytä kuitenkin säännöllisesti lannoitteita, jos haluat sen kestävän kevääseen asti.

Teoriassa on mahdollista saada joulutähti kukkimaan uudelleen, mutta tämä vaatii paljon vaivaa ja harvoin kasvi näyttää yhtä upealta kuin hankkiessasi sen. Voit kuitenkin istuttaa sen tarvittaessa isompaan ruukkuun, karsia kukinta-ajan päättyessä lehtiä ja nauttia joulutähdestä rehevänä sisäkasvina.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän