Kaljaasi Olga on ainutlaatuinen

0
Olga on tuonut oman merellisen lisänsä Uudenkaupungin ilmeeseen. Jouluksi se siirrettiin taas Sorvakon sillan tuntumaan kaupunkilaisten iloksi.

Kaljaasi Olga on monille tuttu Kaupunginlahden rannasta, jossa se on ollut vuosien varrella nähtävillä. Olgan pitkälti yli satavuotisiin vaiheisiin sisältyy kuitenkin paljon sellaista, mikä ei ole yleisesti tiedossa. Laivan kipparina runsaat kaksi vuosikymmentä toiminut Kimmo Hotanen kertoi sanoin ja kuvin Olgan tarinan merellisessä illassa. Se osoitti, että Olga on monessa mielessä ainutlaatuinen.

Olga on suomalaisena puisena purjelaivana ainutlaatuinen jo ikänsä puolesta. Olgan tarina alkoi vuonna 1885 Pyhtäällä Strökön telakalla. Aluksella on ikää siis jo peräti vajaat 140 vuotta. Vanhempaa ei Suomesta löydy.

Olga oli alun perin yksimastoinen jaala, mutta myöhemmin siihen lisättiin toinen masto ja takilaa muokattiin niin, että Olgasta tuli kaljaasi. Ensimmäiset vuosikymmenensä se seilasi itäisellä Suomenlahdella kotisataminaan Pyhtään lisäksi Porvoo ja Kotka.

– Alueen kaljaasit kuljettivat rakennusmateriaaleja kasvavaan Helsinkiin. Ensin kiviä ja hiekkaa, sitten lankkuja ja lopuksi halkoja talojen lämmittämiseen, Kimmo Hotanen kertoi.

Olga on harvinainen alus myös sikäli, että se on säilyttänyt alkuperäisen nimensä alusta tähän päivään saakka. Nimensä se sai aluksen ensimmäisen omistajan A.W. Frondenin Olga -tyttäreltä, joka kuoli 3-vuotiaana tuberkuloosiin.

Laivan nimeen liittyy myös tuore tapahtuma.

– Olimme perinteiseen tapaan syksyn Silakkamarkkoinoilla Helsingissä ja saimme neuvon, että ulkomaalaiset markkinavieraat saattavat tulkita Olgan venäläiseksi. Siksi laitoimme mastoon Ukrainan lipun tuen osoitukseksi ja asian selventämiseksi, Kimmo Hotanen sanoi.

Ukrainan lippu on Olgan mastossa vieläkin ja se on monta vaihetta nähneen laivan muistutus myös uusikaupunkilaisille ajasta, jossa elämme.

Yksi noista monista vaiheista on aluksen upottaminen Västanfjärdissä, joka oli sotien jälkeen Olgan kotipaikka.

– Se liittyi ”Operaatio Arhoon”, jonka tehtävänä oli kuljettaa neuvostosotilaita Saarenmaalle ja Hiidenmaalle häätämään siellä vielä olleita saksalaisia joukkoja. Tarkoitukseen otettiin enemmän tai vähemmän väkisin suomalaisia puulaivoja. Olgan omistajat upottivat aluksen kantta myöten yhteen lahteen ja sanoivat viranomaisille laivan olevan liian huonossa kunnossa sellaiseen operaatioon, hän kertoi.

Olga ilmeisimmin pelastui paljolta, sillä operaatioon osallistuneista aluksista palasi vain puolet.

Uuteenkaupunkiin Olga ostettiin vuonna 1978. Hankkeessa oli mukana Seppo Rantala kumppaneineen.

– Rantala teki vuosien varrella valtavan urakan Olgan kunnostamisesta. Työn jälki on hienoa ja kestävää, Hotanen kiittää.

– Olgan satavuotias runko oli vuonna 1985 jo huonossa kunnossa. Seppo päätti kuiduttaa koko rungon. Puualus menee helposti pilalle, kun kuidutus tehdään kehnosti, mutta Olgan kohdalla työ on tehty hyvin ja oikein. Kun runko ja kansi on kuidutettu, vesi pysyy ulkopuolella, hän pohtii tyytyväisenä.

– Olga lienee muuten koko maailmassa suurin kuidutettu alus, Kimmo Hotanen lisää.

Rantalalla oli Olgan ohella kunnostettavana ja hoidettavana myös ravintola Pryki. Siinä oli yhdelle taitavallekin miehelle liikaa ja hän päätti myydä Prykin Wanha Uki -yritykselle. Olgan ostaja sai kaupan päälle. Siitä alkoi Olgan seuraava tärkeä vaihe.

Olgan uudet omistajat Sauli Laihonen ja Pertti Vuorinen kunnostuttivat laivan Uudenkaupungin Työveneellä perusteellisesti. Uudet mastopuut saatiin Suomenlinnan telakalta ja ne työstettiin Västanfjärdissä. Purjeitten suunnittelija löytyi Ahvenanmaalta ja tekijä Turusta.

Elettiin vuotta 2000 ja 22-vuotiasta Kimmo Hotasta pyydettiin Olgan kippariksi.

– Nuoren miehen itseluottamus oli kivitalon kokoinen ja otin haasteen vastaan, hän muisteli merellisessä illassa.

Olgan omistajaksi Kimmo Hotanen ryhtyi serkkunsa Hannun kanssa seuraavana vuonna ja myöhemmin laiva siirtyi kokonaan hänen hallintaansa.

– Velkaa oli alussa paljon, mutta siitäkin selvittiin, hän kertoi.

Olga on hänen komennossaan suorittanut paljon päiväpurjehduksia, merirosvoristeilyjä lapsille ja Katanpään retkiä. Lisäksi se on toiminut tv-ohjelma Suuren Seikkailun tukialuksena ja laivalla on vietetty syntymäpäiviä, häitä ja ristiäisiä sekä sirotettu tuhkia mereen.

Uusia vesiä on haettu Turusta ja Helsingistä, esimerkiksi Helsingin Silakkamarkkinoille Olga on osallistunut jo 15 kertaa.

– Paljon uusia juttuja ja miljardi uutta tuttua on näihin vuosiin sisältynyt. Se on ollut mieletön reissu tämän vanhan rouvan kanssa, Kimmo Hotanen kiteytti kokemuksensa Olgan omistajana ja kipparina.

Matti Jussila