Kanttorin joulumietteitä

0

Lapsuuden joulusta on jäänyt mieleen ainutlaatuinen tunnelma. Siihen kuului mm. Sulo Saaritsin ja Tauno Äikään radiossa tulkitsema Taas kaikki kauniit muistot sekä joulukuusi, jossa oli kynttilät, koreat nauhat sekä lasinen, hopeanvihreä lintu, joka laitettiin aina yläoksille meidän lasten ulottumattomiin. Se lintu luultavasti koristaa vieläkin veljeni perheen joulukuusta.

Tänä vuonna olen iloinen siitä, että saan olla joulun kanttorin töistä vapaana. Pidän työstäni, mutta hyvältä tämä vapaa joulu tuntuu näin virkauran loppupuolella.

Jouluevankeliumi ja kertomus Jeesuksen varhaisista vaiheista on hämmästyttävä. Maailman Vapahtaja syntyy aviottomana lapsena teiniäidille kurjiin olosuhteisiin, joutuu jo pikkulapsena pakolaiseksi – tietäjien kalliit lahjat olivat kenties Jumalan huolenpitoa. Ja vielä koko maailman Vapahtajan syntymä ilmoitetaan ensimmäiseksi paimenille, joita hyvät juutalaiset inhoten välttelivät, koska nämä eivät työnsä vuoksi voineet pitää sapattia.

Jumala tekee suurimmat ihmeensä nimenomaan vähäväkisten ja muiden ihmisten silmissä mitättömien ihmisten kautta. Lapsena en jouluevankeliumista mitään tajunnut, se tuntui sellaiselta suloiselta kertomukselta, mutta myöhemmin olen tajunnut siitä edes jotain.

Ilmastonmuutokseen, sodan uhkaan, käytävien sotien ja pakolaiskriisien keskelle Betlehemin kedolla paimenille ilmoitettu uutinen voisi tuoda toivoa. Maailmamme on kautta historian ollut sotia ja vainoja täynnä, kuten Jeesuksen syntymänkin aikoihin, mutta Paimenille ilmestyneen enkelin ilmoitus on kuitenkin niin yksinkertainen, että minäkin siitä pienen häivähdyksen ymmärrän: ”Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja.”

En ole koskaan tullut uskoon siten kuin tapahtumaa kristillisessä kirjallisuudessa tai todistuspuheenvuoroissa kuvataan. En kuitenkaan epäile tai väheksy sitä, että monet ovat sen saaneet kokea. Kristitty olen ollut kasteeni hetkestä lähtien.

Minut liitettiin Jumalan perheväkeen alkutalvesta 1962 sittemmin jo perille päässeen Kerttu-tätini sylissä nukkuvana tai täyttä kurkkua parkuvana ja mahdollisesti hieman haiskahtavanakin. Äiti, koulu, kotiseurakunta ja elämä yrittivät kasvattaa kristillisyyteen. Epätäydellinen, ristiriitainen, kyselevä ja keskeneräinen kristitty minusta tulikin. Sekalaisen seurakunnan sekalainen jäsen, vieläpä erinäisten kummallisten vaiheiden kautta pitkäaikainen seurakunnan työntekijä.

Niinpä luen tai kuuntelen kiitollisena tänäkin jouluna suloiset sanat: ”Älkää pelätkö. Teille on syntynyt Vapahtaja. Hän on rauhanruhtinas”. Ne sanat ulottuvat kaiketi siihen todellisuuteen, jossa äiti, Kerttu-täti ja monet muut tärkeät ovat jo perillä.

Ari Stenman

kanttori

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän