Kalantilaissyntyinen Heikki Palmu on papintyönsä ohessa ollut ahkera kirjailija. Hänen tuore teoksensa ”Jeesus vai Paavali?” on järjestyksessään jo 14. kirja. Siinä hän vertailee näitä kahta kristinuskon keskeistä henkilöä ja heidän oppiaan. Hän pohtii kuitenkin myös paljon muuta, muun muassa kirkon ja seurakuntien toiminnan haasteita ja tulevaisuuden näkymiä.
Ainakin osittain vaikeasta aiheesta huolimatta kirja on kokeneen kirjoittajan ansiosta sujuvaa luettavaa.
Pohdintoja uskonasioista on tuoreen kirjan alaotsikko. Se kertoo ehkä paremmin sen sisällöstä, sillä monenlaista Palmu kirjassaan pohtii. Kirjan ytimekkääksi ja ehkä myyväksikin nimeksi valittu ”Jeesus vai Paavali?” onkin vain yksi kirjan kolmesta pääluvusta.
Kirjan esipuheessa Palmu toteaa, ettei hän pyri puolueettomuuteen. ”Samalla koetan olla kriittinen kaikkia, myös omaa kirkkoani ja itseäni kohtaan. Totuutta ei ole kenelläkään hallussaan. Pyrimme sitä kohti kukin omasta suunnastamme ja omilla eväillämme”, hän kirjoittaa.
Kriittinen Heikki Palmu osaa olla, se tiedetään ennestäänkin.
Kirjassa pohditaan paljon kristinuskon opillisia kysymyksiä ja varhaisia vaiheita. Hän kirjoittaa esimerkiksi gnostilaisuudesta, areiolaisuudesta ja peagiolaisuudesta sekä 300-luvulla järjestetyistä Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokouksista. Omalla tavallaan varmasti tärkeitä vaiheita ja asioita kristinuskon historiassa, mutta niin sanotulle tavallisella lukijalle ehkä vähän vieraampia ja vaikeampia aiheita.
Ainakin itse luin suuremmalla mielenkiinnolla Palmun pohdintoja Suomen kirkon ja sen seurakuntien tilasta ja tulevaisuudesta.
Hän kertoo olleensa koko opiskeluaikansa aktiivisesti mukana SKDL:n opiskelijapolitiikassa. ”Siltä pohjalta tiedän, että poliittisen leiman otsaansa saatuaan se istuu siinä kuin tatuointi. Punapappina on saanut olla” , hän kirjoittaa.
Palmu on tässä oikeassa. Kun hän aikanaan haki sairaalapapiksi Uuteenkaupunkiin, päättäjien parissa viitattiin myös hänen punaisuuteensa. Palmun pätevyys ja kokemus kuitenkin ratkaisivat, hänet valittiin ja hyvin hän työnsä hoiti.
Armosta hän kirjoittaa, että sitä korostetaan oman aikamme uskonnollisessa puheessa. ”Me kelpaamme Jumalalle, hän hyväksyy meidät. Sinut ja minut, jokaisen ihmisen. Ja vielä enemmän: hän rakastaa kaikkia meitä ja juuri sellaisina kuin me olemme. Näin sanotaan, mutta voiko se olla totta? Olisiko Jumala muuttumattomuuden Jumala? Jeesuksen mukaan ei. Viimeinen tuomio -kertomuksen perusteella Jumala odottaa meiltä oman hyvän tahtonsa noudattamista. Hänelle on tärkeintä se, mitä teemme ja miten toimimme. Väite herättänee lukijassa kysymyksen armosta. Missä on Jumalan rakkaus, armo ja anteeksiantamus? Armo on varmasti mukana, mutta ei siistinä laastarilappuna puhdistamattoman märkivän ruhjeen päällä. Armo ja anteeksiantamus ovat kolikon toinen puoli. Toinen on parannus ja uusi elämä.”
Seurakuntien tulevaisuudesta Palmulla on viisaita ajatuksia.
”Huomisen kirkon yksi keskeisiä kysymyksiä on työntekijöiden ja seurakuntalaisten eli vapaaehtoisten suhde, heidän työnjakonsa. Kirkolla on valtava voimavara jäsenissään. Miten opimme sitä käyttämään? Ainoa pysyvä on muutos. Sosiaalinen paine ei enää pidä nuorempia sukupolvia kirkon jäsenyydessä. Siihen tarvitaan itse koettu mielekkyys, syy pysyä kirkon jäsenyydessä. … Vaikka seurakunta on pitkälti myös tilaisuuksien järjestäjä, ei sen kannata enää vain sisällä odottaa, että ihmiset tulisivat. Vaan mennä itse ulos.”
Heikki Palmu mainitsee kirjassaan muutaman kerran myös Uudenkaupungin ja Kalannin. Uudenkaupungin diakoniatyö saa kiitoksia 1990-luvun laman aikana järjestämistään ruokailuista seurakuntakeskuksessa yhdessä työttömien kanssa. Kalannin syrjäkylällä järjestettyjä hengellisiä telttakokouksia hän kertoo vierastavansa vieläkin.
Yhteislyseon uskonnonopettajan Alli Autereen kanssa hän ei löytänyt yhteistä näkemystä esimerkiksi Raamatun merkityksestä.
Siitä Raamatun merkityksestä Palmu kirjoittaa viittaamalla saksalaiseen teologiin Karl Barthiin , jonka mukaan papin pitäisi ennen saarnatuoliin nousemista lukea Raamattua ja sanomalehteä.
”Todella hyvä neuvo! Toisin sanoen kirkon profeetallinen tehtävä kysyy perehtymistä sekä Raamattuun että elämään tänä päivänä. Täytyy tulla parintuhannen vuoden takaa tähän päivään. Kertoa, mitä Raamatun sana tarkoittaa nyt ”, hän pohtii.
Hän kertoo kirjoittaneensa tämän viimeisimmän kirjansa Turun lisäksi saaristossa, Utössä, Seilissä ja Houtskärissä. Se on ollut viisasta. Saaristossa syntyy hyviä ajatuksia.
Heikki Palmu: Jeesus vai Paavali?
Pohdintoja uskonasioista
159 sivua. Väyläkirjat
Matti Jussila