
Kurjet ovat pääosassa hänen ensimmäisessä taidenäyttelyssään Kalannin kirjaston Raimon kammarissa.
Kalannissa syntynyt ja nykyisin Elkkyisissä asuva Sandell muistelee, ettei hänen lapsuudessaan ollut kurkia yhtä paljon kuin nykyisin.
– Mentiin yhtä kurkipariskuntaa katsomaan. Se on niin uljas lintu, jota on hieno seurata.
Nykyisin kurkia on paljon enemmän ja ne näkyvät myös useammassa Sandellin akvarellityössä. Eläimet ovat muutenkin esillä tauluissa, jotka ovat syntyneet melko nopealla aikataululla.
– Kaikki ovat tältä vuodelta. En ole vielä kauan maalannut, Sandell sanoo.
Hän tutustui taiteeseen jo kolmisenkymmentä vuotta sitten kansalaisopiston kurssilla, mutta aktiivinen maalaaminen jäi työuran aikana. Hän työskenteli 26 vuotta opettajana Raumalla Winnovassa, josta jäi vuosi sitten eläkkeelle.
Hän liittyi Vakka-opiston Tiistaimaalareihin, jonka opettaja Sanna Halme kannusti varaamaan oman näyttelyn.
– Männäisten torilla oli kesällä tauluja nähtävillä, mutta tämä on ihan ensimmäinen oikea näyttely.
Halme ja Tiistaimaalarit-ryhmä saavat Sandellilta vuolaat kehut.
– Tiistaimaalarit on hieno ja hyvä porukka.
Kurkien lisäksi maalauksissa on muun muassa hirviä, kettuja, ilves ja eri lintuja. Kotipihalta pääsee nopeasti metsään, mikä inspiroi maalaamaan.
– Hirviäkin oli vähemmän, kun olin lapsi. Hirvi on ikiaikainen, jo kivikauden maalauksista lähtien innoittanut eläin.
Harakat, korpit ja varikset ovat tuttuja omalta pihalta. Ilvekset ja sudet puolestaan pysyttelevät piilossa, mutta ovat päässeet Sandellin maalauksiin.
Työt syntyvät yleensä yhden päivän aikana, vaikka välillä jonkun maalauksen pitää antaa kuivua pidempään.
– Akvarelli on nopea tyyli. Sen täytyy onnistua. Jos ei, niin ei voi mitään.
Sandell arvelee, että hänen tyylinsä vielä elää. Öljyvärityöt ovat tuttuja 30 vuoden takaa, mutta toistaiseksi akvarellit ovat tuntuneet mieluisimmilta.
Sandell on jo sopinut ensi syksyksi kaksi näyttelyä Taivassalon ja Vehmaan kirjastoihin. Niitä ennen hänen näyttelyään Kuulin kurjen huudon voi käydä katsomassa joulukuun ajan Kalannin kirjastossa.