Kuusta ei saa suututtaa

0
Lauri Kontro auttaa tarvittaessa kuusen valinnassa ja kaadossa. Kuusi voidaan myös halutessa verkottaa, jolloin kuusen kuljetus on helpompaa.

Sunnuntain aurinkoisessa pakkassäässä avautui joulukuusipelto Vehmaan Vähä-Heikkilässä ensimmäistä kertaa tänä vuonna.

– Ei ollut oikeastaan tarkoitus avata joulukuusipeltoa vielä, mutta kyselyjä tuli niin runsaasti, että päätin pitää tämän yhden sunnuntain etukäteen auki. Innokkaimmat kävivät jo lauantaina hakemassa kuusia, naurahtaa joulukuusipellon omistaja ja viljelijä, Lauri Kontro .

Joulukuusipellon idea syntyi Kontron mukaan sattumalta. Vähä-Heikkilässä sijaitseva talo, joka toimii vapaa-ajan asuntona, on ostettu jo kolmisenkymmentä vuotta sitten.

– Mietimme, mitä paikan viereisellä pellolla tekisi ja pyörittelimme erilaisia vaihtoehtoja. Joulukuusipeltoon päädyttiin, sillä sellaista ei Vehmaalla ollut, Kontro kertoo.

Joulukuusipelto aukeaa uudemman kerran perjantaina ja on avoinna 22. joulukuuta asti. Kuuset ovat maksullisia.

Joulukuusipelto on avoinna kolmatta vuotta ja pellon vanhimmat kuuset ovat kymmenvuotiaita. Hyvällä kasvualustalla kasvaneet kuuset ovat normaalisti 8-vuotiaina sopivassa korkeudessa, jos mietitään asuntojen huonekorkeuksia.

– Yleensä halutuin kuusi on 180 cm, sillä se sopii hyvin kerros- ja rivitaloihin, joissa on matalampi huonekorkeus. Nykyään myös pienet pöytäkuuset ovat suosittuja.

Joulukuusipellolta löytyy noin kaksituhatta erikokoista kuusta. Kuusien viljelyssä on suuri työ, mutta Kontro kutsuukin sitä harrastukseksi.

– Ensin kuuset tietysti istutetaan, jonka jälkeen alkaa taistelu heinittymistä vastaan. Kuusia on myös leikattava, jotta niistä tulisi ihanteellisia, kolmionmallisia kuusia. Leikkaaminen on vaikeaa, sillä on huolehdittava siitä, ettei kuusi suutu, virnistää Kontro.

Pakkasten ja lumien tultua kuuset ovat jäässä, joten niiden tulisi antaa sulaa muutama päivä esimerkiksi autotallissa tai parvekkeella, ja sen jälkeen ottaa sisälle. Kontro muistuttaa, että kuusi tarvitsee paljon vettä, jota menee aluksi monta litraa päivässä.

– Nämä luonnonkuuset kestävät, sillä ne ovat kasvaneet hyvällä alustalla, eikä niitä ole kaadettu liian aikaisin. Sanotaan, että ennen itsenäisyyspäivää ei saisi kaataa. Aina ei kauppojen edustoilla myynnissä olevista kuusista voi tietää, milloin ne ovat kaadettu, joten kannattaa tulla itse kaatamaan, Kontro vinkkaa.

Kuusen voi tietysti laittaa myös pihalle. Kontron mukaan kuusi ei juurru maahan, kun sille tekee siihen reiän, ja se säilyy vihreänä ja neulasia varistamatta noin toukokuun puoliväliin saakka.

Sunnuntaina kuusenhakureissuun olivat Uudestakaupungista lähteneet Marko Turunen ja Jaana Suominen .

– Ensimmäistä kertaa ollaan täältä kuusta hakemassa, mutta kyllä joulukuusi on aina kuulunut perinteisiin, kertoo Turunen.

Tiedon joulukuusipellosta Turunen ja Suominen olivat löytäneet lehtimainoksesta. Kuusen koristelulle on oma pieni perinteensä.

– Viikkoa ennen aattoa täytyy kuusi koristella. Lapset yleensä tykkäävät koristella, Turunen ja Suominen kertovat.

Sanni Artiola