
Paikallisissa sosiaalisen median kanavissa on joulun tienoilla pohdittu sitä, mihin Nordean pankkipalvelut hävisivät kaupungista. Kyseessä ei ole kuitenkaan ihan tuore juttu, vaan Nordean Uudenkaupungin konttorin ovet on suljettu tämän vuoden toukokuussa.
Miksei tästä ole tiedotettu asiakkaille, Nordean Turun toimipaikan johtaja Taina Tallbacka-Kitola?
– Viestimme asiasta keväällä kaikille Nordean konttoria aktiivisesti käyttäneille. Ihmiset ovat siirtyneet käyttämään pääasiassa sähköisiä pankkipalveluita ja korona nopeutti tätä siirtymää.
Irtisanottiinko Uudenkaupungin konttorin väki?
– Ei, kaikki siellä työskennelleet siirrettiin toisiin tehtäviin talon sisällä.
Missä Uudenkaupungin konttorin asiakkaiden kuuluu asioida jatkossa?
– Asiakas itse lähtökohtaisesti päättää, missä asioi, mutta Turussa ja Raumalla on molemmissa konttorit, joissa voi käydä halutessaan hoitamassa pankkiasiansa ajan varauksella. Moni hoitaa asioita itse mobiilissa ja verkossa tai puhelimitse Nordean asiakaspalvelijan kanssa.
Kuinka pankissa asioineet ikäihmiset hoitavat jatkossa laskunsa?
– Muutos Uudenkaupungin konttorin osalta käynnistyi jo vuonna 2021. Opetimme silloin asiakkaille, että laskut voi jättää maksupalvelukuoressa Postin vietäväksi ja laskut hoituvat sitä kautta vielä nykyäänkin. Toki moni ikäihminenkin on omaksunut digitaaliset kanavat pankkiasioiden hoitamiseen.
Mihin asuntolainojen vakuutena olevat asunto-osakkeiden yhtiöpaperit siirrettiin Uudestakaupungista?
– Niitä ei ole tässä yhteydessä siirretty mihinkään, vaan osakepapereiden säilyttäminen on jo aiemmin keskitetty, ja niitä on tähänkin asti voinut tarvittaessa tilata.
Säilyykö käteisautomaatti silti Alisenkadun ja Rauhankadun kulmassa?
– Käteisautomaatti löytyy seinästä edelleenkin ja sen toiminnasta vastaa Automatia.
Onko Uudenkaupungin konttorin sulkemisesta tullut palautetta?
– Olemme saaneet yksittäisiä palautteita, mutta kuten nyt esiin noussut keskustelu osoittaa, moni asiakkaista ei ole puoleen vuoteen huomannut konttorin poistumista. Moni ei enää kaipaa kasvokkaista palvelua, vaan pankin asiantuntijat ovat tavattavissa puhelinten ja verkkotapaamisten kautta.
Mitä on tapahtunut Ugin Nordean konttorissa olleille vanhoille puulaivojen pienoismalleille?
– Lahjoitimme keväällä merihistorialliselle yhdistykselle kolme laivaa. Yhdistyksen vuosikirjaan on koottu siitä dokumentaatiota.