Leijonapuistossa vietettiin uudenlaista joulujuhlaa

0
Ukrainalaislapset lauloivat joululauluja joulupukin vieressä. Oikealla ryhmän ohjaaja Tuula Kaila.

Lauantaina järjestettiin Leijonapuistossa uudenlainen jouluteemainen tapahtuma. Tapahtuman suunnitteli Bohumil Kotlar, 18-vuotias, alkujaan Slovakiasta vuonna 2015 Suomeen saapunut nuori yrittäjä. Kotlar saapui paikalle suoraan lukion itsenäisyyspäiväjuhlasta.

Kotlar kertoo saaneensa idean yhteisöllisyydestä.

– Idea tuli siitä, kun tänne tuli ihmisiä niin monesta maasta. On monta ihmistä, joilla ei ole sukulaisia paikalla.

Tapahtuma on ensimmäinen Kotlarin järjestämä. Se tehtiin yhteistyössä Merivakan 4H-kerhon kanssa, osana Polkuja yhdistystoimintaan – Nuorten juttu -hanketta.

– Hankkeessa on ollut Mynämäki, Vehmaa, Laitila ja Nousiainen tämän vuoden aikana, kertoo Merivakan 4H- yhdistyksen toiminnanjohtaja Olga Raitanen.

Tavoitteena on löytää joka kunnasta nuori, jolla on idea järjestettävälle tapahtumalle. Sen jälkeen tapahtumaa lähdetään työstämään yhteistyössä kaupunkien yhdistysten kanssa. Hanke on Leaderin rahoittama, eikä se ole kaupallinen.

Tapahtumissa on ollut erilaista ohjelmaa, kuten lastentapahtumia, koiranäyttelyä ja markkinakojuja.

– Taivassaloon ja Pyhärantaan pitäisi vielä järjestää tapahtumaa, kertoo hankkeen projektityöntekijä Pontus Varpelaide.

Nuoria tarvittaisiin vielä näihin kuntiin ideoimaan. Mikäli idea on, Varpelaide mainitsee hankkeella olevan sosiaalisen median sivut Instagramissa, Facebookissa ja TikTokissa, mitä kautta voi yhteyttä ottaa.

Tapahtuma on jouluinen. Paikalla on muutamia torimyyjiä eri kunnista. Tapahtumassa on myös glögitarjoilu ja erilaisia joululeivonnaisia. Lapsiperheitä on puistossa rutkasti, moni laskee mäkeä ja odottaa paikalle saapuvaa joulupukkia.

Nokialta paikalle saapunut, alkujaan Uudestakaupungista lähtöisin oleva Tiina Packalén on tullut paikalle nelivuotiaan lapsensa Martta Packalénin kanssa.

– Kiva kun järjestetään tällaista tapahtumaa, Packalen toteaa.

Päivän ohjelmistossa on yksi kohokohta.

– Joulupukkia ehkä odotellaan. Tai pelätään, naurahtaa Packalen.

Myös Annina Salmela on ollut tyytyväinen tapahtumaan, kuten myös hänen lapsensa nelivuotias Aatu Salmela ja kuusivuotias Tilda Salmela .

– Tosi kiva kun tämmöistä järjestetään lapsille, paljon on kivaa tapahtumaa.

Lapset odottavat joulupukkia ja ovat pitäneet päivän annista.

Joulupukki saapuu paikalle ja jakaa makeisia lapsille. Lavalle saapuessaan on joululaulujen aika. Kalannin yläasteen ukrainalaisnuorista koostuva Valmo-luokka esittää hienosti muutaman laulun eri kielillä: ukrainaksi, englanniksi ja suomeksi.

– Perusopetuksen Valmo-luokalla opiskellaan kieltä ja kulttuuria vuoden ajan, kertoo ryhmän opettaja Tuula Kaila.

– On kiva, kun kutsutaan tällaisiin tapahtumiin. Meitä saisi mielellään kutsua eri tilaisuuksiin, se auttaa yhteiskuntaan osallistamista, hän mainitsee.

Tilaisuudessa lauloi myös mm. Granger Simmons . Ohjelmaan kuului myös lasten tonttupolku, joulukorttien koristelua ja palkintojenjako.

Patrick Paldanius