Mikä ihana vuosi 2023

0

Tammikuussa Ukrainasta kuuluu hyviä uutisia. Venäläiset sotilaat loikkivat pakoon Ukrainasta ja myös mister Pjutin katoaa yhtäkkiä. Huhutaan, että hän on muuttanut omalle huippuhienolle avaruusasemalleen. Myös Ukikyytiä kaipaavat saavat lukea Uudenkaupungin Sanomista ilouutisen: Ukikyyti jatkuu sittenkin. Kaupunkisuunnittelu on kaikessa hiljaisuudessa hakenut Ukikyydille jatkorahoitusta Euroopan Sossurahastosta, koska Ukikyytihän ennaltaehkäisee yksinasuvien yksinäisyyttä.

Helmikuussa taantuma on ohi ja pörssisähkön hinta on 0,0001 c/kWh. Autotehdas saa suuren tilauksen. Kiinalaisyhtiö tekee sopimuksen Valmiit Automotivet –yhtiön kanssa minisähköautojen valmistuksesta vallatakseen Euroopan markkinat. Turussa ilmestyvä paikallislehti uutisoi asian isosti. Onhan Fölissä jo aiemmin saatu kokemuksia kiinalaisista sähköbusseista.

Eduskuntavaalit lähestyvät ja Pieter Opro käväisee vielä kerran Uudessakaupungissa. Hänen tilaisuutensa houkuttelee paikalle iltapäivälehdet, Helsingin Sanomat, STT:n, Seiskan, Uudenkaupungin Sanomat ja some-vaikuttaja Ina Mikkolan. Toimittajat haluavat kuulla, mitä Opro tällä kertaa möläyttää Ugissa.

Vaali-iltana paljastuu, että Vakka-Suomi uhkaa jälleen kerran jäädä ilman omaa kansanedustajaa. Ehdokas X jää kahden äänen päähän paikasta. Kenkäliike Outi-Aa alkaa myydä erikoisjalkineita, joissa isovarvas mahtuu pystyasentoon. Vakkasuomalaiset hankkivat pystyvarvaskenkiä voidakseen pitää varvasta ja peukkuja koko ajan pystyssä. Tarkastuslaskennassa ehdokas X nousee kuin nouseekin eduskuntaan.

Toukokuussa tulee helleaalto. Lumi sulaa vihdoin ja Kaupunginlahti tulvii rannoille. Kaupungin elinkeinopomo keksii, että tässähän on uusi matkailuvetonaula. Meillä ei ole ravintolalaivoja, vaan uivia ravintoloita. Turun valotauluista varataan mainospaikat ja turkulaisia tulee töllistelemään Kaupunginlahden rantoja. Turkulaisturistit napsivat kuvia someen ja pian Berliner Zeitung kertoo, miten Uusikaupunki on Pohjois-Euroopan Venetsia.

Kesällä kaupunki on täynnä saksalaisia turisteja, jotka hämmästelevät, miten Pohjois-Euroopan Venetsiassa ei ole gondoleja. Kaupungin matkailu tilaa gondoleja Ruokolanjärvelle. Maikkarin kevennys-Tommo saapuu testaamaan gondoleja ja kas, uutiskevennyksen jälkeen Ugissa nähdään jälleen turkulaisturisteja. Koska turkulaisten mielestä Ruokolanjärvi on maaseudulla, he jäävät kuvaamaan Alistakatua, joka hehkuu lämpöä auringossa. Kuvat saavat auringonpalvojat liikkeelle. Alisellekadulle heitellään vilttejä ja auringonpalvojat makailevat kadulla. Uusikaupunkilaiset autoilijat valittavat, kun kadulle on ilmestynyt pomppuja. Kadulle asennetaan liikennemerkki, joka kieltää ajamasta turistien yli. Alisenkadun nimi muutetaan Aurinkokaduksi.

Syyskuussa hyvinvointialue ilmoittaa haluavansa vuokrata Raatihuoneen. Onneksi kaupunki ei ole ehtinyt sitä vielä myydä. Varha aloittaa Raatihuoneella hoitajien ja lääkäreitten drive in -vastaanotot. Terveyskeskuksen tiloihin rakennetaan vuodeosasto, jotta Tyksin päivystyksen ruuhkauttaneet turkulaiset voidaan siirtää sinne. Lokakuussa turkulaisia on sijoitettuna Ukiin jo 250. Kaupunginjohtaja käy jakamassa potilaille muuttoilmoituskaavakkeita. Väkiluku pyrähtää kasvuun.

Marraskuussa pidetään jälleen Hehku-karnevaali Rauhanpuistossa. Koska kaupungin laatulehden Tekstarit-palstalla on valitettu Rauhanpuiston valkoisista valoista, puistoon on tilattu uudet sateenkaarivalot. Uudet valot houkuttelevat Pride-väkeä Uuteenkaupunkiin. Yksi kävijöistä tekee valojen alla TikTokiin tanssivideon ja pian Uudenkaupungin sateenkaarivalojen alla on tuhansia tanssimassa. Kaupungin matkailutulot pyrähtävät potenssiin.

Kaupungin talousjohtaja laskee, että Wintterin rakennuskulut saadaan kuitattua jo vuoden 2023 lopussa, vaikka monitoimijatalo ei vielä ole edes valmis.

Teija Uitto

Kirjoittaja on täysin epäpätevä ennustajaeukko.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän