Mitä voi tapahtua seuraavaksi?

0

Kaikkialla maailmassa tapahtuu aina jotain. Kaikki muistavat vielä vuoden 2020, jolloin korona tuli.

Uutisten mukaan ensimmäinen koronapotilas löydettiin Kiinassa. Tuolloin muistaakseni se ei tuntunut miltään kauhealta, mutta kun potilasmäärät kasvoivat ja kasvoivat ja tartunta todettiin lähes kaikkialta maailmasta ja sitten jopa Suomessa, alkoi pelko.

Joka päivä potilasmäärät kasvoivat Suomessa. Kuulin, että monilla Nepalissa oli myös korona ja tilanne oli vakava. Pelko kaksinkertaistui, kun ihmisiä alkoi kuolla koronan takia.

Joka kerta kun avasin sosiaalisen median, korona-uutisia tai jotain siihen liittyvää oli vain siellä. Joku sai koronan, joku oli kuollut koronan takia, koronan määrä koko maailmassa ja paljon muuta.

Se oli turhauttavaa ja myös vähän ärsyttävää. Sitten tuli koronarokotuksia.

Erilaiset koronarokotukset tulivat erilaisista maista eri nimillä. Se oli todella vaikea päättää otammeko ne tai ei. Joku sanoi, että se oli vain bisnestä, joku sanoi, että se ei suojaa koronaa vastaan, joku sanoi, että on parempi ottaa se. Toisella oli uusi tarina, kun tarvittiin koronarokotustodistus matkustamiseen.

Ensin tuli ensimmäinen rokote, sitten tuli toinen, koska uutta korona-varianttia vastaan yksi ei riittänyt ja tuli silti kolmas. Melkein kaksi vuotta korona vaikutti ja sen takia monilla oli taloudellisia ongelmia. Monet oli irtisanottu töistä, monet yritykset menivät konkurssiin ja paljon muuta. Aika oli todella kamalaa ja monet elämät muuttuivat.

No, aika parantaa kaiken ja nyt korona oli meille tuttu ja sen sanottiin olevan sama kuin flunssa ja melkein palasimme normaaliin elämään.

Sitten tuli sota. Mitä nyt taas on meille tullut? Uhkailu, pelko, epävarmuus, muutoksia taas. En halua taas jotain. Me olemme just palanneet normaaliin elämään ja nyt joku uusi juttu. Taloudellinen pelko on nyt kasvanut, eli euribor on noussut ja lainojen korot ovat nousseet hirveästi. Ruoan ja muun hinta on korkeampi kuin ennen.

Uutisissa on niin paljon erilaisia asioita, että on niin hämmentävää, mikä on oikein ja mikä ei. Mikä sosiaalisessa mediassa on todellista, mikä ei?

En osaa sanoa mitään nyt, mitä voi tulla meille seuraavaksi, mutta ainakin toivon ettei tule mitään pahaa ja kaikki ratkeaa.

Pooja Shah

kirjoittaja on

muuttanut

Uuteenkaupunkiin

Nepalista

ja opiskellut

suomen kieltä