Mamman joulutaulu
Muutimme isäni kotitilalle ollessani aivan pieni 1980-luvun alkupuolella. Kun taloremontti valmistui seuraavana vuonna pääsimme asumaan kahden huoneen sijaan suurempiin tiloihin ja mahduimme viettämään kunnolla myös joulua. Tuolloin mammani antoi minulle ja veljelleni kankaisen joulutaulun, joka ripustetaan joka vuosi samaan paikkaan, yleensä vasta aattoaamuna. Ja joka ikinen joulu mamma totesi, että nyt on joulu, kun taulu on seinällä. Taulu ripustetaan paikalleen edelleen, vaikka mammasta on aika jo jättänytkin.
Joulutintti
Lapsuudenkodissani oli joulukuusen lisäksi myös joulukataja. Käytännössä siis muutama katajan oksa aseteltuna suureen purnukkaan. Joulukatajaa koristi aina samat koristeet – siniset pallot ja talitintit. Vain hieman aitoa talitinttiä pienemmät lintukoristeet oli valmistettu langasta, huovasta ja aidoista linnun sulista. Sulkien alkuperä lienee kuitenkin ollut kanala.
Se, että nämä joulutintit muistuttivat erehdyttävästi aitoja, koitui myös niiden kohtaloksi. Perheen koirista muutenkin villin sorttinen spanieli söi pentuvuosinaan useamman kuin yhden linnun per joulu.
Nyt joulutinttejä on jäljellä vain yksi. Tänäkin vuonna se saa kunniapaikan joulupuusta, mutta mahdollisimman ylhäältä.
Käpytonttu
Mieheni äiti sairastui nivelreumaan 70-luvulla. Siihen aikaan reumapotilailla oli oma sairaala Heinolassa. Anoppi vietti siellä useita viikon jaksoja tekonivelleikkauksissa ja kuntoutuksissa. Sairaalassa oli potilaille viriketoimintaa ja yhden joulun alla hän askarteli sairaalassa pojalleen viisi käpytonttua. Nämä käpytontut koristavat yhä meidän kuusta joka joulu. Ne tuovat mieleen sinnikkään naisen, joka ei koskaan kipujaan valitellut. Kun reuma väänsi sormet vinoon, anoppi surautteli sisukkaasti ompelukoneella vaatteita sukulaisille. Käpytontut muistuttavat rakkaasta ihmisestä ja suomalaisesta sisusta.
Firenzen lasikoristeet
Italialaisen, Firenzessä asuvan kirjeenvaihtoystäväni Lucian lähettämät koristeet, jotka saapuivat kymmeniä vuosia sitten tuomaan joulumieltä ja lämpimiä ajatuksia. Ensi vuonna kirjeemme ovat kulkeneet 60 vuotta ja aina jouluksi lähetämme toisillemme myös paketit. Nämä lasiset käsityönä tehdyt koristeet asettelen kotiimme muistuttamaan joulun sanomasta ja tuomaan iloa vuosikymmeniä kestäneestä ystävyydestä.
Joulupukki
Tämä joulupukkia esittävä joulukoriste ei ole ehkä kaikkein kaunein, mutta vanhin ja rakkain joulukoristeeni, jotenkin hellyttävä. Olen saanut sen äidiltäni vuonna 1985, jolloin olen vielä asunut kotona. Se on säilynyt ehjänä kaikki nämä vuodet ja on aina ehdottomasti osa joulua. Tästä tulee mieleen lapsuuden vanhanajan joulut, silloin ei ollut pääasiassa valtavat lahjapinot vaan yhteinen aika perheen kanssa. Usein kyllä isä sattui olemaan saunanlämmitysreissulla, kun joulupukki kävi, miten sattuikin.
Nyt tämä joulukoriste on entistä tärkeämpi ja rakkaampi, on nimittäin ensimmäinen joulu ilman äitiä.
Jouluenkeli
Rakkain joulukoristeeni on jouluenkelini, nyt jo nuhjaantunut, 1950-luvun loppupuolella äidin kanssa joulumyyjäisistä ostettu. Enkelin kreppipaperimekolla puettu ”vartalo” on Ugin Villatavaratehtaan lankarulla.
Tämän kun ottaa jouluisin esille, voi muistella lapsuuden jouluja ja edesmenneitä perheenjäseniä.
Puukulkuset
Appiukko jäi eläkkeelle ja kaipasi pientä tekemistä. Hän hankki itselleen puusorvin. Harjoitteluun meni hippusen aikaa, mutta sitten alkoi tuotteita syntyä: kukkapöytiä, kynttilänjalkoja ja monta muuta käyttöesinettä.
Viimeisimpänä jouluna hän oli tehnyt kaikille lapsilleen puiset aisakellot, lapsemme nimittävät näitä puukulkusiksi.
Appiukko on ollut rajan tuolla puolen yli parikymmentä vuotta, mutta joka joulu ripustamme puukulkuset katosta roikkumaan ahkeran ja taitavan miehen muistoksi.
Kuusenkynttilät 50-luvulta
Nämä kuusenkynttilät ovat vintagea 50-luvulta puolison lapsuuden kodista, ja vielä toimivat. Saavat taas kerran koristaa kuustamme, aitoa metsäkuusta.
