On kylmä ja valtameri on raivona

0
Merin sisko,Taimi, oli hankkinut lipun Amerikkaan, mutta kun Taimi löysi rakkauden, jonkun muun oli käytettävä lippu ja niinpä Meri lähti rapakon taakse.

Uudessakaupungissa asuva Taimi Elomaa hankki vuonna 1922 laivalipun Amerikkaan. Juuri kun Taimi oli lähdössä New Yorkiin, hän rakastui. Niinpä Taimi päätti jäädä Suomeen. Jonkun oli käytettävä matkalippu ja niinpä hänen pikkusiskonsa Meri Elomaa , 17, lähti matkaan syksyllä 1922.

Matka valtameren yli ei ollut helppo ja perillä siirtolaiset joutuivat ensin Ellis-saarelle, jossa olosuhteet Merin mukaan olivat ”mitä kamalinta”.

Merin matkapäiväkirja on säilynyt suvun hallussa ja suvun luvalla julkaisemme siitä otteen.

Maanantai 18. pv lokakuu 1922

Kun läksin Uudestakaupungista, niin olivat vanhempani ja ystäväni minua saattamassa laivan rantaan. Sain kukkia ja muitakin lahjoja. Vanhempani itkivät ja muutamat toiset myös ja minäkin vähän itkin, vaikken tahtonut sitä näyttää.

Kun laiva erosi Ugin rannasta, silloin tuntui vaikeammalta erota siitä kaikesta, joka jäi Uuteenkaupunkiin.

Saimmekin Ugin ja Turun välillä aikamoisen tuulen, s/s Kuusisto keinui kuin lastu merellä. Vettä tuiskui kannelle ja olimme kuin valtamerellä. Jo muutamat luulivat laivan hukkuvankin, mutta Turkuun sentään pääsimme pahempaa tapahtumatta.

Nyt olemme sitten Turussa. Kävimme äsken Elannossa syömässä – niin kun tulimme Turun rantaan niin emme mentykkään vossikalla (hevosvetoinen kulkuväline / taksi) kaupunkiin, vaan suurella kuorma kärryillä. Istuimme Lyylin kirstun päällä, Anna Pajula, Lyyli, Urho ja minä. Ihmiset meitä katsoivat ja muutamat kai nauroivatkin sitä kummallista menoa.

Täytyi siis lähettää telegrammi kotiin ja pyytää uusi. Huomenna menemme taas konsulaattiin. Olen kovin jännitetty, että jos pääsen Amerikkaan.

19. pvä

Nyt on taas ilta, kello 8. Kävimme aamulla konsulaatissa, mutta asiat eivät onnistuneet. Päivällä kävimme Ateneumissa. Elävissä kuvissa myös kävimme katsomassa, Luostarin kello eli “musta omatunto”.

20. pvä perjantai

Tänään kävimme taas konsulaatissa. Aamulla itkin melkein 3 tuntia kun ajattelin, että toiset saavat vartoa minua, mutta kun siinä itkin niin tuli kirje kotoa ja siinä oli se paperi, joka puuttui.

Konsulaatissa kävi kaikki hyvin ja nyt olemme matkalla Hankoon. Juna on täynnä ihmisiä, mutta minä kirjoitan vaan.

21. pvä

Olimme yötä Hangon siirtolaiskodissa. Aamulla olimme lääkärintarkastuksessa. Tarkastettiin silmät ja rokotettiin. Kaikki kävi sentään hyvin tähän saakka. Siirtolaisia on äärettömän paljon. Laiva lähtee klo 4 iltapäivällä.

22. pvä

Laivalla (s/s Arcturus) yli Itämeren oli tavattoman tuulista. Melkein kaikki olivat merikipeitä lauantaina. Minä ihan terve, mutta sitten tuli minunkin vähän paha olla pyhänä.

23. päivä

Nyt ottaa laivamme parhaillaan kiinni Kööpenhaminan laituriin.

Kööpenhaminan tornit näkyvät laivalle. Me emme pääse kaupungille, en tiedä mikä siinä on, mutta kukaan ei pääse. Lähdemme kai taas huomenna liikkeelle. Laivaan tuli äsken soittaja. Arcturuksella on sentään tavallinen ruoka.

24. päivä

Tässä laivassa on eräs nuori kaunis poika, luultavasti koneenkäyttäjä. Katselee minua aina kun näkee. Tänään onkin kaunein päivä mitä tähän asti on ollut. Lähdemme kai kello 10 taas liikkeelle kohti Englantia. Päivä on yhäti kaunis, vaikka on vähän kylmää.

Olemme juuri sivuuttaneet Tanskan ja Ruotsin rannikot. Lyyli, Urho ja minä istumme juuri laivan peräkannella ja katselemme Ruotsin kaunista rannikkoa. Tekisi mun mieli Ruotsiin, se on niin lähellä, mutta ei pääse. Tuntuu niin kummalliselta, kun on nähnyt niin paljon uutta ja kaunista.

26. päivä

Olemme jo sivuuttaneet useita paikkoja Englannista. Pääsimme juuri Hulliin, siellä katsottiin meidän käsimatkatavaroita. Sitten meitä vietiin jalkaisin asemalle. Sieltä oli taas suuret vaunut ja niiden edessä kaksi hevosta, ja niin meitä sitten vietiin läpi Hullin katuja erääseen majataloon, jossa saimme ruokaa, ja vähän tanssimaankin ehdimme ennen kuin meidät taas vietiin asemalle ja siitä junaan. Nyt olemme matkalla Liverpooliin. Sivuutamme tässä juuri erittäin kauniita paikkoja Englannissa.

27. päivä, perjantai

Nyt jätimme Englannin, on niin ikävää kun joutuu aina vaan kauemmaksi kodistaan. Olemme siis jo sillä laivalla joka lähtee kyntämään Atlantin aaltoja. Ei tässä RMS Adriatic -laivalla ole kuin yhdeksän suomalaista.

Tämä Adriatic on kylläkin suuri laiva, pitkä kävelykansi ja ynnä muuta. Meillä on sentään hyvä hytti. Täällä on niin kirjavaa joukkoa ja sellaista puheensorinaa, josta ei ymmärrä mitään.

Ennen kuin laivaan astuimme, meidän suomalaiset vietiin lääkärintarkastukseen, jossa katsottiin päätä ja rokotettiin, sitten meidän taas tuotiin autolla laivaan. Ja ennen kuin laivaan astuimme, katsottiin kädet ja nostettiin lakkia ylös, en tiedä, mitä ne katsoivat. Tänä iltana, siis perjantaina, on mitä kaunein kuunvalo Englannin ja Irlannin välillä. Irlantilaiset tanssivat niin kuin kumipallot, me suomalaiset katsoimme päälle. Katselemme Irlannin kauniita saaria. Laiva ei ole jos kivenheiton päässä saarista. Täällä syödään kolme kertaa päivässä, aamulla klo 8, päivällä klo 12 ja illalla klo 6.

29. päivä, sunnuntai

Meillä on vieläkin vaan kaunis ilma myötänämme. Laivalla pitäisi olla 2000 ihmistä.

Söimme äsken päivällistä, joka oli paras mitä tähän asti olimme saaneet laivalla. Oli päällisruokaa: jääkermaa, vanukasta ja appelsiineja.

Minulla on taas tänään ikävä Uuteenkaupunkiin. Tämä laulunpätkä sopii hyvin tähän iltaan. “Oli kaunis kuutamo ilta, Atlantin merellä laivamme kulki hiljaa keinuen aalloilla”.

30. päivä, maanantai

Tänään on ollut myrskyä – valtameri ihan raivona. Vettäkin tuli kannelle ja on niin kylmä. Ei ole muutenkaan mikään hauska päivä. Aallotkin ovat ihan hirveitä katsella, vaikka niissä samalla onkin jotain puoleensavetävää ja mahtavaa. Ihmiset ovat merikipeinä, minuun ei ole vielä merikipu pystynyt.

31. päivä, tiistai

Myrsky jatkuu yhäti. Kannella ei näe muuta kuin laivan miehiä. Ihmiset ovat sairaina. Olin aamulla vähän kannella, mutta en jaksanut olla siellä kauan, kun tuli paha olla. Olemme maanneet sängyssä, ja Urho ja minä olemme kilvan itkeneet, ikävä on kotiin ja aika on pitkä.

Eilen täällä kuoli yksi ihminen keuhkokuumeeseen ja laskettiin mereen.

4. pvä marraskuutta

Nyt olemme New Yorkissa satamassa, mutta mikä pettymys, emme pääsekään maihin. 1 ja 2 luokka vain lasketaan maihin ja meidät pidetään yli pyhän laivalla ja maanantaina lähdetään viemään Ellis-saareen.

6. pvä

Nyt olemme Ellis-saarella. Kyllä täällä on mitä kamalinta. Tuhansia ihmisiä samassa huoneessa. Lyyli on joutunut eri huoneeseen. Minulla ei ole maallenousurahaa, vaan se on Lyylillä. En tiedä, koska pääsen täältä pois, jos Lyyli minua ollenkaan hakee. Olen ihan itkemäisillään, mutta koitan sitä vielä pidättää. Kaikki muut suomalaiset telegrammaavat sukulaisilleen, mutta minulla ei ole rahaa yhtään. Olen ihan avuton. En ole ikään näin kamalassa paikassa ollut, ihmiset ovat häijyjä ja mahtailevia eikä suomea osaa kukaan.

7. pvä

Olen maannut yön Ellis-saarella, Lyylistä en tiedä mitään. Itkin melkein koko yön. Satoja naisia makaa samassa suuressa huoneessa. Sängyt ovat mitä kamalimmat, joku vanha viltti alla ja siinä kaikki. Senkin heitin menemään ja laitoin palttoon alle. Makaamme kuin vankilassa, kummallisissa rautahäkeissä, kammottavan huono ilma. Jos Jumala suo, ettei minun tarvitsisi täällä enää nukkua toista yötä. Hiiriä juoksee pitkin lattiaa, on torakoita, joita en ole ennen nähnyt.

Kävimme syömässä aamiaista, ruoka ei maistunut, leipää ja marmeladia söin vähän. Kyllä sen täytyy sanoa, että moni nuori tyttö ei lähtisi tänne, jos tietäisi millaista täällä on. Meilläkin on yksi pieni piha ja siinä saamme nauttia raittiista ilmasta. Joka puolella on korkeat kivimuurit. Siinä, jossa nukuimme oli ikkunassa ristikot, tietysti sitä varten, ettei ulos pääsisi. Kyllä tämä on kurjin laitos, missä olen ollut.

Nyt on taas ilta enkä ole vielä pois päässyt. Olen yksin muukalaisten keskellä, ei ole kuin yksi suomalainen poika, sen kanssa sitten olen ollut. En muuta kuin varron levolle pääsyä, että saisin edes rauhassa itkeä, sillä sitä minä melkein kaipaan.

8. pvä

Nyt olen nukkunut taas yhden yön Ellis-saarella, siis kaksi yötä. Nyt olen ihan yksin suomalainen, kaikki muut; venäläinen, juutalainen, ties mitä. Koko yön pelkäsin ja aamulla kun heräsin, havaitsin kynäveitseni kadonneeksi. Kyllä voi arvata, että kuinka yksinäiseltä tuntui minusta. Lyylin jo luulin minut jo jättäneen, mutta tänä aamuna näin hänet syömässä. Iloni oli silloin suuri, etten voinut muuta kuin itkeä. Juoksin yli penkkien Lyylin luo, siinä sitten puhelimme ja hyväilimme.

Ehtoolla kun menin nukkumaan niin ajattelin, vielä uusi päivä kaikki muuttaa voi. Tänään olen täynnä toivoa, että pääsisin pois.

Ei kestänyt kauatta kun minä pääsin myös, minua kuljetettiin sitten monen viraston läpi ja nyt istun laivassa jossa viedään New Yorkiin.

Nyt istuin Wosteriin (Worcester, Massachusetts) menevässä junassa.

9. pvä

Nyt olen Wosterissa ensimmäistä päivää. Olemme tänään käyneet rouva Kytösellä vieraisilla ja Peikille. Illalla menemme Hilman kanssa Haalille.

Kyllä täällä on kaikki vielä kun unta.

23. pvä

Eilen kävimme Hilma, Lyyli ja minä Gris gamontissa, menimme sinne raitiovaunulla eli Kaaralla niin kuin täällä sanotaan. Kävimme siellä Hilman veljen Jussin luona. Kello oli illalla puoli 11, kun sieltä läksimme. Jussi toi meidät autolla kotiin. Se oli siis ensi kertaa tässä maassa kun istuin autossa.

1. joulukuuta, perjantai 1922

Ja myös ensimmäinen päivä elämässäni, kun olen palveluksessa ja vielä vieraassa maassa. Ei ole mitään hauskaa kun ei osaa puhua, kaikki tuntuu niin hirveän ikävältä ja mahdottomalta oppia mitään.

Perhe, jossa olen, on juutalainen. Perheessä on kahdeksan henkeä.

Tänään oltiin myös niitä tyynyvaaroja (tyynyliinoja) neulomassa, jotka Hilmalle aion antaa jouluksi.

Nyt menen nukkumaan. Huomenna on juutalaisten pyhä, lauantaina.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän