
Yhtenäiskoulun oppilaat ovat toistaiseksi osanneet varoa Wintterin työmaan raskasta liikennettä ja sellaisena tilanne halutaan myös pitää. Ongelmana kuitenkin on se, että osa oppilaista tuodaan autokyydillä toistuvista ohjeista huolimatta väärään paikkaan.
– Autolla kouluun tuotavien oppilaiden saattoliikenteen pysäytyspaikka on jäähallin kentällä. Oppilaskuljetuksia varten ei siis saa pysähtyä uimahallin risteykseen tai läheiselle bussipysäkille, eikä lapsia saa viedä uimahallin parkkipaikalle, Uudenkaupungin yhtenäiskoulun rehtori Jukka Silvola muistuttaa.
Torstaina rakennusyhtiö SRV järjesti Uudenkaupungin yhtenäiskoulun oppilaille turvallisuusvartin, jossa kerrattiin liikenteen väistämissääntöjä, heijastimen käyttöä ja Wintterin työmaan aikaisia oikeita kulkureittejä. Paikalle saapui viitisensataa 3.–9.-luokan oppilasta.
– Jalankulkijat ja pyöräilijät kulkevat yhtenäiskoululle joko uimahallin tai jäähallin suunnasta Koulupolkua pitkin. Koulupolun yli kulkee kuitenkin jonkin verran työmaan raskasta liikennettä, joten olisi syytä nostaa katse siitä puhelimesta ja seurata liikennettä, SRV:n Wintterin työmaapäällikkö Kaj Grönroos sanoo.
Raskaat elementit tuodaan Wintterin työmaalle jäähallin parkkipaikan sekä jäähallin ja Koulupolun varrella kulkevan ojan välistä huoltotietä pitkin. Raskas kuljetus kuitenkin ylittää myös Koulupolun, ja tällaisia tilanteita varten paikalle järjestetään liikenteen ohjaus.
– Liikenteenohjaajan käskyjä on ehdottomasti noudatettava. Saatte meidän luvallamme vaikka myöhästyä oppitunnilta, mutta jos liikenteenohjaaja käskee pysähtymään, niin silloin oppilaidenkin on odotettava, SRV:n Wintterin työsuojelupäällikkö Tapio Luoma lisää.
Luoma on tyytyväinen siitä, ettei hänen tietoonsa ole toistaiseksi tullut yhtään läheltä piti -tilannetta, mutta näiltä olisi tarkoitus välttyä myös jatkossa.
– Jokainen ylimääräinen kulkija ja autoilija työmaan lähettyvillä on riski. Olemme kuitenkin vuoden aikana oppineet ja opettaneet kaupunkilaisia paljon. Alusta saakka oli selvää, että koulun lähellä olevalla työmaalla on syytä erityiseen varovaisuuteen, Grönroos kommentoi.
Rakennustyömaan lähellä kulkevien, kuten muuallakin liikenteessä olevien, on noudatettava liikennemerkkejä ja ylitettävä teitä ainoastaan suojateiden kohdalla.
– Koskaan ei saa kulkea aivan raskaan liikenteen tai maansiirtokoneiden vierestä, koska kuljettajalla on kopista katsottuna kuolleita kulmia peileistä huolimatta. Kuljettajaan kannattaa ottaa katsekontakti ja vaikkapa vilkuttaa, jotta hän varmasti huomaa jalankulkijan. Kun kuljettaja on jollakin tavalla kuitannut huomanneensa kulkijan, voi matkaa jatkaa, Luoma jatkaa.
Yhtenäiskoulun alueen poikkeukselliset liikennejärjestelyt ovat voimassa kevääseen 2025, kunnes Wintteri valmistuu.