Ugille koronakorvauksia liki 1,4 miljoonaa euroa

0
Sosiaali- ja terveysministeriö maksaa kunnille korvauksia erityisesti testauksesta, rokottamisesta ja koronapotilaiden hoidosta.

Uudenkaupungin kaupungille maksetaan tästä vuodesta koronasta aiheutuneiden kustannusten takia 1 386 816 euroa. Uusikaupunki vetää U-soten aluetta, joka on tähän asti tuottanut sosiaali- ja terveyspalvelut myös Vehmaan, Taivassalon, Kustavin ja Pyhärannan alueelle, joten myös näiden kuntien asukkaista syntyneet koronakustannusket maksetaan Uudellekaupungille.

Laitilan kaupungille korvataan koronakuluja 555 905 euroa. Koronakorvauksiin käytettävät rahat tulevat Sosiaali- ja terveysministeriön kassasta. Rahoilla korvataan erityisesti testauksesta, rokottamisesta ja koronapotilaiden hoidosta syntyneitä kustannuksia.

STM:n maksamat avustukset perustuvat Valtioneuvoston asetukseen ja ne maksetaan kuntien hakemusten perusteella. Yhteensä ministeriö maksaa kunnille ja kuntayhtymille koronaepidemian lisäkustannuksina tänä vuonna noin 460 miljoonaa euroa.

Suurimmat tuen saajat olivat Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä. Alueellisesti avustusta myönnettiin eniten asukasta kohden Ahvenanmaalle sekä Lapin ja Kainuun sairaanhoitopiirien alueelle. Koko maan osalta avustusta myönnettiin asukasta kohden noin 83 euroa.

Hallitus on sitoutunut korvaamaan koronaan liittyvät välittömät kustannukset niin kauan kuin tautitilanne ja koronastrategian toimeenpano sitä edellyttävät. Valtio on tukenut kuntasektoria vuosina 2021 ja 2022 noin 5 miljardilla eurolla koronaepidemian aiheuttamien lisäkustannusten ja tulonmenetysten vuoksi.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän