Ukikyydin jälkeen

0

Nyt kun kaupungista on tullut todella amerikkalaisen autokaupungin kaltainen, on opittava elämään sen mukaisesti. Naapuriapu ja yhteistyö ovat Valloissa itsestään selvää arjessa selviämisessä. Suomalaiselle ja etenkin varsinaissuomalaiselle on vaikea pyytää apua tai edes puhua tuntemattomille. Nuorempi sukupolvi jo osaa, mutta vanhemmat ovat tottuneet pärjäämään yksin. Jokaisella pitäisi olla oma verkosto, johon turvautua.

Jos naapuristossasi on toinenkin kyytiä tarvitseva, niin ehdota yhteistä kauppareissua, jolloin taksin hinta puolittuu. Sen voi sopia vaikka tietyksi viikonpäiväksi, ettei tarvitse joka viikko pähkäillä.

Löydä luottotaksi, jolle voit soittaa ja hinnastakin voi neuvotella – näin taksit vakuuttavat. Voit myös sopia ajan, ettei tarvitse pakkasessa odotella. Kaupungissa toimii lukuisia järjestöjä, nekin voisivat ottaa ohjelmaansa auttamisen kauppa- ja terveyskeskusreissuissa. Kyytiä eivät tarvitse vain vanhat, vaan myös monet lapsiperheet ovat pulassa.

Ole rohkea ja kysy vaikka kerrostalon ilmoitustaululla löytyisikö auttajaa. Aina muista tarjota korvaus bensasta.

Käytä kauppojen kotiinkuljetusta. Noutopalvelun ongelma on, että se pitää noutaa. Kannattaa oppia tekemään viikon ostokset kerralla.

Paikallisliikenteen puuttuminen edellyttää naapuriapua, muuten täällä ei voi asua. Seuraaviin vaaleihin on kaksi vuotta. Se aika on kärvisteltävä ja opittava uusia, sosiaalisia tapoja. On myös löydettävä asukkaiden arkea ymmärtäviä ehdokkaita. Parasta olisi, jos paikallisliikenteen puute otettaisiin tosissaan. Muuten tätä kaupunkia ei voi enää suositella paluumuuttajille ja muillekaan.

Pirkko Arstila

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän