Uudenkaupungin Reserviläiset nimitti kunniajäseniä

0
Uudenkaupungin Reserviläisten uudet kunniajäsenet Juha Ståhl (vas.) ja Teijo Sirniö. Oikealla yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Marko Oinas.

Uudenkaupungin Reserviläisten 60. toimintavuosi sai juhlavan päätöksen, kun syyskokouksessa 18. päivä lokakuuta kaksi pitkäaikaista aktiivijäsentä kutsuttiin yhdistyksen kunniajäseneksi. Kunniajäseneksi yhdistys kutsui Juha Ståhlin ja kunniapuheenjohtajaksi Teijo Sirniön .

Juha Ståhl on ollut yhdistyksen jäsenenä yli 50 vuotta. Hän on toiminut erittäin aktiivisesti monissa toiminnoissa, kuten urheilussa, ammunnassa ja kilpailutoiminnassa.

Juha on osallistunut monien eri lajien piirin kilpailuihin kilpailijana, toimitsijana ja kilpailujen järjestäjänä. Hän harrastaa säännöllisesti ammuntaa ja ollut myös yhdistyksen hallituksen jäsen useaan otteeseen jo 1970-luvulta lähtien.

Teijo Sirniö on toiminut yhdistyksessä jo yli 30 vuotta. Ensimmäisenä vastuutehtävänä oli puheenjohtajuus vuosina 1993–1997 ja sen jälkeen hän oli sihteerinä pari vuotta sekä hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana vuosikymmenten ajan.

Laajan ja monipuolisen yhdistystoiminnan lisäksi hän on osallistunut mm. piirihallituksen työskentelyyn aktiivisesti noin 10 vuotta ja maanpuolustuskoulutuksen toimintaan.

Maakuntakomppaniassa Sirniö on toiminut vuodesta 2006 alkaen. Viimeisimpänä isona projektina hänellä oli yhdistyksen 60-vuotishistoriikin kirjoittaminen ja juhlien järjestäminen vuosi sitten Kalannin Vahterus-salissa.