Uudenkaupungin kouluissa aloitettiin keskiviikkona joululomat työteliään syksyn jälkeen. Uudenkaupungin yhtenäiskoulu vietti lukuvuoden viimeistä koulupäivää kokoontuen aamuvarhain lyhtyjen kera Myllymäelle.
Koronan takia kahtena edellisenä vuotena kokoontumista ei ole järjestetty, mutta matematiikan ja fysiikan opettaja Harri Lehtonen muisteli, että ainakin kolme kertaa on koko koulu, ylä- ja alakoulua myöden, kokoontunut Myllymäelle.
Noin vartin kestäneessä tilaisuudessa kuultiin yhtenäiskoulun musiikkiluokkien esityksiä kappaleista ”Varpunen jouluaamuna”, Jouluyö, juhlayö” ja tapahtuman päätti yhteislauluna laulettu ”Maa on niin kaunis”.
Yhtenäiskoulun apulaisrehtori Virve Pihlava-Lahtinen iloitsi oppilaille pitämässään puheessaan siitä, että vihdoinkin on tänä syksynä ollut mahdollisuus kokoontua rajoitusten jälkeen yhteisiin tapahtumiin, joihin myös vanhemmat olivat tervetulleet.
– Syyskuussa järjestimme pitkästä aikaa valtakunnallisen Kodin ja Koulun Päivä, jolloin pääsi seuraamaan tavallista koulupäivää. Yllätyimme suuresti osanotosta eli toivottavasti jatkossakin näemme vanhempia koululla vastaavissa tapahtumissa, Pihlava-Lahtinen toivoi.
Hän korosti oppilaille hyvinvoinnin tärkeyttä ja yhteisöön kuuluvuutta, oli yhteisö sitten urheilujoukkue, oma luokka, oppilaskunta tai vaikka oma kaveriporukka.
– Jokainen lapsi, nuori ja aikuinen ansaitsee kokevansa olla hyväksytty, rakastettu ja arvostettu juuri sellaisena kuin hän on.
Lopuksi apulaisrehtori kehotti oppilaita tekemään pienen uudenvuodenlupauksen.
– Voisitko luvata, että olet rohkea ja pistät hyvän kiertämään? Jos huomaat jonkun olevan yksin, mene rohkeasti hänen luokseen. Ei jätetä ketään yksin, sillä ihminen selviää lähes mistä tahansa silloin, kun ei joudu tekemään sitä yksin.