Apua Gambian lapsille

0
Gambian lapset -projektin vetäjä Tommi Sundqvist kättelee piirin apulaiskuvernööri Ari Nivolan kanssa. Keskellä Uudenkaupungin Rotaryklubin presidentti Mikko Lindfors.

Turkulainen Tommi Sundqvist tutustui paikallisiin jalkapallovalmentajiin lomamatkallaan Gambiassa vuonna 2017. Epätasaisella kentällä, vajavaisilla varusteilla jalkapalloa pelanneet pojat tekivät Sundqvistiin niin suuren vaikutuksen, että hän osti heille oikean jalkapallon.

– Lahjoitin heille yhden jalkapallon. Pojille, joilla ei ollut mitään.

Seuraavana vuonna Sundqvist liittyi Turun Samppalinnan Rotaryklubiin ja päätti seuraavalla Gambian-matkallaan tukea enemmän paikallisia nuoria. Näin syntyi Gambian lapset -projekti.

Päävalmentaja Sam pyysi Sundqvistia joukkueen manageriksi. Vaikka hän suhtautui aluksi asiaan huvittuneena, on hän edelleen viisi vuotta myöhemmin tukemassa joukkuetta.

– Tämä on ihmeellistä jatkumoa asialle. Nyt olemme saaneet neljä joukkuetta ja noin sata lasta mukaan.

Nyt joukkue on oikea, rekisteröity seura nimeltään Samtom FC Academy. Gambian lapset -projekti sai kolmen vuoden ajan piiriapurahaa ja elää nyt lahjoitusten turvin. Hyvään asiaan otti nyt osaa Uudenkaupungin Rotaryklubi, joka lahjoitti 600 euroa projektiin.

– Olemme monessa mukana paikallisesti, mutta myös kansainvälisissä asioissa. Saimme mahdollisuuden osallistua Samppalinnan rotarien projektiin ja sen vuoksi lahjoitamme nyt 600 euroa, kertoo Uudenkaupungin Rotaryklubin presidentti Mikko Lindfors .

Sundqvist toivoo, että Uudenkaupungin klubi voisi toimia hyvänä esimerkkinä ja haastaa muitakin klubeja mukaan.

Gambia on Afrikan pienin maa maanosan itärannikolla. Maassa on paljon köyhyyttä ja moni pyrkii paremman elannon perässä Eurooppaan.

– Päivät ovat selviytymistä kriisistä kriisiin, Sundqvist kuvailee.

Gambialaisille nuorille on kerrottu pakolaisuuden vaaroista, ettei kannata lähteä kumiveneellä Kanarialle tai muille hengenvaarallisille retkille, jotka voivat johtaa orjuuteen tai jopa kuolemaan.

Gambialaisten nuorten tukeminen ei rajoitu vain jalkapalloon, vaan kummiohjelman kautta on autettu esimerkiksi alle 10-vuotiasta tyttöä koulukirjojen ja -pukujen hankinnassa.

Jalkapallossa jalkansa loukannut 14-vuotias poika puolestaan sai apua sairaalakuluissa. Valitettavasti avomurtumaan ei löytynyt muuta ratkaisua kuin amputaatio, eikä poika elänyt pitkään sen jälkeen.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän