Hyiseen veteen syntyy hyvää tekevä riippuvuus

0
Tammikuun ensimmäinen avantouintisää oli tyyni ja vieläpä aurinkoinen. Veteen laskeutuva Risto Runola sekä Henna-Maija Maikola ja Sirpa Toivanen kertovat käyneensä uimassa myös pahimmilla talvimyrskykeleillä.

Aurinkoa, sulaa vettä, pakkasta pari astetta. Loistava uintikeli.

Vuoden ensimmäisenä päivänä Haimion vapaasaunalle Kalantiin kokoontui iloinen joukko avantouimareita aloittamaan uutta vuotta hyvää tekevän harrastuksen parissa.

Risto Runola tuli jo hyvissä ajoin lämmittämään saunaa. Hän edustaa Kalannin Jokisivun nuorisoseuraa, joka vastaa siitä, että avantouimareilla on mahdollisuus pulahtaa hyiseen veteen joka sunnuntai kello 15.

– Parhaimmillaan täällä on parikymmentä ihmistä saunomassa ja uimassa. Mukaan saavat tulla ketkä tahansa, ei tarvitse olla nuorisoseuran jäsen. Uinnista maksetaan kausi- tai kertamaksu, Runola kertoi.

Haimion vapaasauna on kaupungin omistama ja kaikille tarkoitettu. Polttopuiden teko ja muut työt hoidetaan talkoilla, joihin Runolan mukaan löytyy mukavasti väkeä. Hän itse on käynyt saunalla ainakin 20 vuotta.

– Avantouinti tekee hyvää verenkierrolle. Käyn yhdellä reissulla yleensä avannossa monta kertaa, menen ensimmäiseksi saunaan ja sitten veteen.

Kalantilainen Tuuli Varjo tulee miehensä Juhan kanssa paikalle. Tuuli aloitti avantouinnin reilut kymmenen vuotta sitten ja on vakuuttunut sen terveyshyödyistä. Kylmä vesi helpottaa nivelsärkyjä ja pistää laiskaan ääreisverenkiertoon vauhtia. Jos uintiin jostain syystä tulee pitempi tauko, sen huomaa olossa.

– Täällä on lisäksi mukava porukka, jokainen saa olla sellainen kuin on.

Juha Varjo tuli vaimonsa mukana aikanaan vain puuhommiin. Ehdoksi hän laittoi sen, ettei sitten oteta edes puheeksi mitään uimisia. Kuinka ollakaan, mies suostui kuitenkin kokeilemaan avantoa.

– Ja heti jäin koukkuun. Tästä tulee niin hyvä olo!

Varjon mukaan kylmän pulahduksen tuoma hyvänolon tunne kestää jopa seuraavaan päivään asti.

Avantouinti tarkoittaa yleensä 30–60 sekunnin pituista kastautumista jäähän sahatulla avovesialueella. Talviuinnista puhutaan, kun jäättömässä vesistössä uidaan alle kymmenasteisessa vedessä. Molempien on myös tieteellisissä tutkimuksissa todettu lievittävän stressiä, pitävän flunssat loitolla, parantavan unen laatua, helpottavan särkyjä ja tuottavan yleistä hyvää oloa ja lisäenergiaa.

Aloittelijan on syytä totutella kylmään veteen varovaisesti. Varomaton pulahdus jääkylmään veteen voi aiheuttaa paniikin, jolla pahimmillaan on surulliset seuraukset.

– Täällä on turvallista aloittaa, kun on muita ihmisiä ympärillä. Emme ainakaan muista, että uinti olisi aiheuttanut kenellekään terveysongelmia. Itse tosin loukkasin kerran, kun kaaduin saunan rappusissa, Tuuli Varjo sanoi.

Sirpa Toivanen ja Henna-Maija Maikola ovat Haimion avantouintiveteraaneja, molemmat ovat käyneet saunalla jo viime vuosituhannella. Myös he käyvät ensin saunassa, kävelevät sitten rauhallisesti rantaan ja laskeutuvat laiturilta portaita pitkin veteen. Vesi on sulaa rantaan asti.

– Uidaanko rantaan?

– Uidaan!

Pirkko Varjo