Merikapteeni Johan Aksel Sjöblom johti lyökkiläistä laivayhtiötä, joka rakennutti Pirtkarissa Liitto-nimisen parkin. Laiva valmistui kesällä 1891 ja J.A. Sjöblomista tuli sen ensimmäinen kapteeni. Myöhemmin hän toimi tunnetun uusikaupunkilaisen Eläköön-parkkilaivan päällikkönä.
Eläköön jäi hänen viimeiseksi laivakseen, sillä merikapteeni ja viiden lapsen isä menehtyi sairaskohtaukseen kesken matkan Atlantilla vain 42-vuotiaana. Hannele Ilvessalo-Lax kertoi merellisessä illassa sekä parkki Liitosta että sen kapteenista.
Johan Aksel syntyi Kuusiston saaressa vuonna 1858 ja hän lähti merille jo 11-vuotiaana kuunari Wänskapin kokkina. Hän menestyi Uudenkaupungin ala-alkeiskoulussa hyvin ja menestys jatkui myös merenkulkuopinnoissa. Hän valmistui ensin aliperämieheksi ja sen jälkeen vuonna 1882 kiitettävin arvosanoin sekä perämies- että kauppalaivuriluokan parhaana Rauman merikoulusta. Neljä vuotta myöhemmin oli vuorossa merikapteenin tutkinto Viipurin merikoulussa.
Lökön uusi laivayhtiö perustettiin vuonna 1889 ja sen johtajaksi tuli J.A. Sjöblom. Osakkaita yhtiössä oli kaikkiaan sata. Vielä samana vuonna käynnistyi parkki Liiton rakentaminen.
– Suurin osa laivan rakentajista oli lyökkiläisiä, mutta työntekijöitä tuli myös Merikarvialta ja Ahlaisista. Petipuut kaadettiin Saarniston metsästä ja laivan rakentamiseen tarvittava puutavarakin saatiin pääosin lähiseudulta. Kolme kölipuuta ja sikopalkki haettiin kuitenkin aina Ruovedeltä saakka ja mastot hinattiin lautalla Turussa, Ilvessalo-Lax kertoi isänsä isoisän laivahankkeesta.
Varvilla tehtiin pitkiä päiviä. Rakentaminen aloitettiin kello kuusi aamulla ja lounaan jälkeen töitä jatkettiin iltaseitsemään.
Ammmattimiehen kuukausipalkka oli parhaimmillaan noin 50 silloista markkaa. Mestarin ansio oli kaksinkertainen sekä lisäksi hänelle kuului ruoka ja ”ylöspito”.
J.A. Sjöblom hankki purjehduksillaan kuunari Sulolla ja parkki Muistolla Englannista Liitoa varten ankkurin, ruoriratin, soittokellon, kettinkiä sekä tarvikkeita takilointiin, jota hän johti.
Liitto valmistui heinäkuussa 1891. Vesillelasku oli suuri juhla Lyökissä, mutta kaikki ei kuitenkaan sujunut suunnitelmien mukaan.
– Laivan keula painui pohjamutaan, alus kallistui ja liukumisnopeus hidastui. Onneksi se ei kuitenkaan pysähtynyt, vaan liukui hiljalleen omaan elementtiinsä, Ilvessalo-Lax kertoi.
Hän sai merellisessä illassa vesillelaskuun liittyvää lisätietoa, kun kesälyökkiläinen Jouni Leppänen kertoi papaltaan kuulemistaan asioista.
Liiton pituus oli 41,5 metriä ja sen hinnaksi muodostui runsaat 80 000 markkaa.
Parkki purjehti J.A. Sjöblomin päällikkyydessä kaikkiaan kuusi vuotta vuoteen 1897 saakka. Laivan matkat ulottuivat silloin aina Meksikonlahdelle asti.
Liiton kohtaloksi muodostui raju hirmumyrsky Etelä-Afrikassa vuonna 1903.
– Myrsky runteli laivan pahasti ja kunnostusten jälkeen se päätyi lopulta kapakaksi Port Elisabethiin, Hannele Ilvessalo-Lax kertoi.
Liiton viimeisenä kapteenina toimi Johan Gustaf Sillsten ja viimeisenä pääisäntänä J.A. Malen .
Perhe oli J.A. Sjöblomille hyvin tärkeä. Hänelle ja hänen vaimolleen Sabina Wilhalmiinalle syntyi kaikkiaan kuusi lasta, joista esikoispoika Arvo kuoli 3-vuotiaana.
– Merikapteeni-isä kirjoitti lämminhenkisiä kirjeitä vaimolleen ja lapsilleen aina, kun se oli mahdollista. Edes jouluksi isä ei aina päässyt kaipauksestaan huolimatta kotiin, Ilvessalo-Lax kertoi.
Kerran oli 7-vuotias Impi -tytär isän mukana Lontoon matkalla.
Hannelen tädin Sinikka Ilvessalon kotiarkistossa on säilynyt runsaasti kapteenin kirjeitä perheelleen. Niistä kuultiin otteita merellisessä illassa. Helmi -tyttärelleen hän kirjoitti Floridasta näin:
”Ei mikään olisi suurempi iloni kuin se ettäs hyvin menestyisit ja etenkin ettäs olisit terve. Älä anna ihanan kevätauringon houkutella itseäsi ulos ennen kuin läksysi on hyvin opitut, muistaen että sitte kesällä saat, pikku lintujen tavalla, hyvällä omallatunnolla vapaasti liikkua ja ihailla kesän kauneutta.”
Kuolema kohtasi J.A. Sjöblomin kesken Eläköön-parkin purjehduksen Atlantilla vappuna vuonna 1901. Syynä oli ”sydämen halvaus”, kuten silloin sanottiin. Hänet siunattiin ja haudattiin mereen Azorien lähelle. Laivan nuori matruusi F.I. Rinne – kapteenskan sukulainen ja myöhempi merikapteeni – lähetti leskelle suruviestin Suomeen. Hän lopetti kirjeensä näin:
”Kyllä tämä oli meille ja myös omaisille ikävä, odottamaton, mutta myös opettava tapaus. Ikävä tosin maallisessa suhteessa mutta ajatellessa asiaa vähän pidemmälti oli ilon hetki saada olla sellaisen miehen kuolinvuoteen ääressä, miehen jolla ei ollut epäilystä autuuden asiassa, vaan uskalsi mennä pelvotta kuolemaan. Sen todisti hänen elämänsäkin, ettei hän elänyt tätä maailmaa varten, vaan hänellä oli halajaminen parempaan elämään.”
Merellinen ilta on nähtävissä tallenteena Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen nettisivujen kautta.
Matti Jussila
