– Tämä on se palkintosingle, jonka voitin SM-karaokesta. Se on nyt kaikissa digitaalisissa julkaisuissa, uusikaupunkilainen Vesterinen kertoo.
Iskelmämusiikin ystäville Jannu huoleton voi kuulostaa tutulta, sillä sen on alun perin levyttänyt Kake Randelin vuonna 1982. Kappale ei ollut 22-vuotiaalle Vesteriselle entuudestaan tuttu.
– Jari Puhakka oli miettinyt sitä ihan toiselle, mutta kun hän kuuli minun versioni Siipirikosta , hän ajatteli, että minä voisi laulaa Kaken Jannu huoleton -biisin.
Vesterinen esitti karaoken SM-kisojen finaalissa Neljän Suora -yhtyeen Siipirikko-kappaleen.
Jannu huoleton -laulun tekijätiedoista löytyy todellisia legendoja, sillä kappaleen on sanoittanut Juha Vainio ja säveltänyt Esa Nieminen . Sovituksesta vastasi nyt Jari Puhakka, jonka studiolla Jyväskylässä kappale levytettiin marraskuussa.
Vesterinen suhtautui kappaleeseen aluksi varauksellisesti, mutta tehokkaan kuuntelun jälkeen mieli muuttui. Erityisesti häntä askarrutti korkea sävellaji.
– Makustelin sitä ja tajusin, että se on mun biisi.
Jannu huoleton on ollut kuunneltavissa nyt muutaman päivän ja Vesterisen vahvaa ääntä on kehuttu. Monet, joille kappale on entuudestaan tuttu, ovat ottaneet uuden version hyvin vastaan.
– Tosi hyvää palautetta on tullut. Ainoastaan kehuja, onnellinen Vesterinen sanoo.
Hänellä oli viritelmiä levytysten suhteen jo ennen karaoken SM-kisoja ja jatkosta on puhuttu myös Puhakan kanssa.
– Puhakka sanoi, että jos tällainen vanha tuottaja kelpaa, niin kiinnostusta on, Vesterinen kertoo.