Monesti kahvipöydissä, julkisessa keskustelussa ja mediassa tuodaan esiin eri ilmiöihin liittyviä mahdollisia riskejä, osa todennäköisiä, osa enemmän pohdinnan puolella. Keskustelu riskeistä on tietenkin tärkeää, jotta niiden realisoituessa osaa toimia, eikä jää yllätetyksi. Silti vain niihin syventyminen ei välttämättä ole hyväksi sekään. Se olisi yksipuolista.
Eri ilmiöihin ja asioihin liittyviä riskejä ajatellessa on ehkä liiankin helppo asennoitua siihen, että riski toteutuu pahimmalla mahdollisimmalla tavalla. Silti näin käy vain harvoin. Pahin ei yleensä toteudu, eikä edes toiseksi pahin.
Yhtä merkittävää kuin riskien toteutuminen, on se, että ne eivät toteudu. Sehän tarkoittaa sitä, että asiat menivät paremmin kuin ajateltiin. Ehkei ihan niin hyvin kuin toiveikkaimmat uskoivat, mutta ei suinkaan järkyttävän huonosti. Siinä missä riskien toteutuminen voi aiheuttaa stressiä, epätoivoa, jopa pelkoa, miksei niiden toteutumattomuus sitten aiheuttaisi helpotusta, toivoa ja iloa?
Sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia tarvitaan, mutta vain toiseen keskittyminen tuskin lienee hyväksi. Kummassakaan tapauksessa kyse ei ole realismista.
Viime syksynä ja talvenkin aikana oli paljon keskustelua mahdollisesta sähköpulasta. Mikäli asiat olisivat menneet huonommin, olisi sähkön sääntelyn riski toteutunut. Tähän oli moni jo asennoitunut. Nyttemmin, vaikka sähkön hinta nousikin runsaasti, on tilanne tasaantunut.
Sähkökatkoja ei tullutkaan, sähköverkko ei pettänyt, eikä talous pysähtynyt. Sähkön hintakin on näillä näkymin laskussa. Huonomminkin olisi voinut käydä, mutta ei käynyt. Siitä voi olla iloinen, vaikka aivan kaikki ei ehkä sujunutkaan niin hyvin kuin olisi voinut. Ymmärrettävästi se voi olla vaikeaa, kun konkreettiset, toteutuneet vaikutukset tuntuvat kuitenkin lompakossa ja näkyvät arjessa. Toisaalta, jos kannamme huolta siitä, mitä olisi voinut tapahtua, voimme yhtä lailla olla tyytyväisiä siitä, että jotain ei tapahtunutkaan.
Ehkä suurimpia aiheeseen liittyviä esimerkkejä on otsonikato. Otsonikerroksen hapertuminen oli pinnalla jatkuvasti, siitä puhuttiin, ja siihen etsittiin ratkaisuja. On totta, että mikäli tilanne olisi jatkunut samana, otsonikerros olisi ajan mittaan haihtunut, ja sillä olisi ollut äärimmäisen vakavat vaikutukset.
Toimiin kuitenkin ryhdyttiin vuosikymmeniä sitten, ja kun alkoi näyttää siltä, ettei pahimmat uhkakuvat toteudukaan, asia jäi taka-alalle. Jokainen on aikanaan kuullut riskit, mutta kuinka moni tietää, että tässä kuussa YK julkisti raportin, jonka mukaan otsonikerros palaa näillä näkymin takaisin entiseen loistoonsa muutaman vuosikymmenen aikana?
Kun ottaa huomioon, kuinka huolestuneita asiasta oltiin, ja kuinka paljon työtä sen eteen tehtiin, ajattelisi, että oltaisiin äärimmäisen tyytyväisiä. Kävisikö samoin, mikäli ilmastonmuutos saataisiin äkkiä pysäytettyä? Kaikki sen eteen nähty työ ja vaiva jäisi unholaan, ja tilalle tulisi heti jokin toinen ongelma.
Monikin asia on mennyt hyvin, muuten emme olisi tässä pisteessä. Suomi on itsenäinen valtio, eikä täällä eletä äärimmäisessä köyhyydessä. Ydinsota ei ole tuhonnut maapalloa, emmekä elä diktatuurissa. Se on ennen kaikkea monen ihmisen raskaan työn tulos, mutta myös toteutumattomien riskien summa. Kovaa työtä ja ripaus hyvää onnea. Ehkä maailmamme olisi kovin erilainen, jos olisimme lamaantuneet riskien edessä.
Mielestäni olisi ainakin välillä paikallaan ottaa hetki onnistumisen, tai hyvän tuurin juhlistamiseen. Sen korostamiseen, ettei aina käykään huonosti.
Patrick Paldanius
Kirjoittaja on Turussa asuva journalismin opiskelija