
Uudenkaupungin pääkirjaston kirjastonhoitaja Lauri Seutu ja Kalannin kirjastonhoitaja Katri Nurmi kertovat olevansa hienossa paikassa töissä. Uudenkaupungin kokoisessa kaupungissa kirjastolla on heidän mielestään tärkeä osa kaupungin kulttuurielämässä.
– Pienillä paikkakunnilla kirjasto on taiteen, kulttuurin ja oppimisen paikka, mikä on kaikille avoin ja maksuton. Jokaisella on täällä mahdollisuus astua kulttuurin maailmaan, Seutu kuvailee.
– Kirjasto tarjoaa tosi paljon erilaisia mahdollisuuksia. Jos kirjastoja ei olisi, ihmisiltä puuttuisi todella paljon sellaisia asioita, joita heillä kuuluisi olla, Nurmi pohtii.
Seutu sekä Nurmi ovat uusia, viime vuoden loppupuolella aloittaneita, kirjastonhoitajia. Molemmat ovat alkujaan ulkopaikkakuntalaisia, sillä Seutu on alkujaan Helsingistä, jossa hänellä on 30-vuotinen työhistoria. Nurmi puolestaan on Eurajoelta kotoisin.
– Olen ikäni asunut Helsingissä, mutta puolisoni kanssa löydettiin kiva paikka Vehmaalta, jonne muutimme. Vaikka meillä vielä onkin kaupunkiasunto siellä, näköjään olen jäämässä tänne töihin pidemmäksi aikaa, Seutu kertoo.
Helsingissä Seutu oli erikoistunut lasten ja nuorten kirjastotyöhön. Hän järjesti erityisesti nuoremmille koululaisille ja päiväkoti-ikäisille erilaisia ohjelmia, kuten satutunteja ja antoi lukuvinkkejä. Halu hakea hieman erilaisempaa työnkuvaa toi hänet Uuteenkaupunkiin.
– Täällä olen nimenomaan aikuisten osaston kirjastonhoitaja ja vastaan pääkirjaston elokuvakokoelmista. Pidän muun muassa kirjallisuuspiiriä yhteistyössä Vakka-opiston kanssa sekä aikuisyleisölle kirjavinkkauksia ja runokävelyjä.
Nurmelta löytyy kokemusta Eurajoelta yksityisestä kirjastossa, jossa aihepiirit olivat rajattuja johonkin tiettyyn alaan. Monipuolisemman työn johdosta hän päätti hakea kirjastonhoitajan virkaa.
– Olen pääsääntöisesti Kalannin kirjastossa tiistaista perjantaihin. Siellä olen vähän jokapaikanhöylä, kun pitäisi osata aikuisten sekä lasten kirjallisuutta. Paljon on uutta, mutta täällä on hyvä työporukka, joka neuvoo kysyttäessä, Nurmi kiittelee.
Ensimmäisen napsahduksen kirjastotyöhön Nurmi koki yläkouluikäisenä tet-harjoittelijana. Hän kertoo nauttivansa asiakaspalvelusta.
– Ja totta kai kirjallisuus kiinnostaa, joka varmaan on ominaista kaikille kirjastossa työskenteleville, Nurmi naurahtaa.
Kirjallisuus kiinnostaa ja kumpikin kertoo lukevansa paljon kirjoja vapaa-ajalla. Seutu ilmoittaa lukevansa paljon novelleja ja runoja. Viime aikoina lukuhetkiä on kuluttanut esseekirjallisuus.
– Mielikirjat ovat ehkä sellaista runoutta ja lyhytproosaa. Sitten kun löytyy jokin hyvä romaani, niin haluaisin lukea sen keskeytyksettä, mutta siihen ei useinkaan ole mahdollisuutta, Seutu myöntää.
Nurmi sen sijaan on vannoutunut fantasian, scifin ja kauhun ystävä. Hän kuitenkin yrittää laajentaa omia mielityylejään.
– Onhan se helppo suosia tuttujen tyylien kirjoja, mutta hyvähän se on koittaa joitakin muita kirjoja. Lasten kirjallisuuttakin tulee luettua, kun sen parissa tulee oltua Kalannissa, Nurmi toteaa.
Helsingissä Maunulan kirjastossa aiemmin työskennellyt Seutu kuvailee Uuttakaupunkia varsin kompaktiksi alueeksi kaikkien palveluiden ollessa lähellä. Vaikka kirjasto onkin tällä hetkellä väistötiloissa, tarjoaa se paljon mahdollisuuksia kaupungin asukkaille.
– Saman katon alla on hyvin laajasti kirjallisuutta esillä. Ja sitten kun remontti pääkirjastossa valmistuu, meillä on varsin iso ja monipuolinen kirjasto keskellä kaupunkia.
Nurmi puolestaan kehuu Kalannissa ollessaan pienen yhteisön yhteishenkeä.
– Ihmiset tulevat nopeasti tutuiksi ja odotan innolla, että pääsen siellä koululaisille vinkkaamaan kirjoja ja ylläpitämään kouluyhteistyötä.