
Korihaiden vierasottelusta Joensuussa tuli täydellinen ohipeli, joka muistutti valitettavasti edelliskausien heikkoja peliesityksiä. Jo maanantaina Itä-Suomeen matkannut petokala oli täysin vailla hampaita Kataja Basketia vastaan. Loppulukemat olivat tylyt 94–59.
– Tämä on näiden joukkueiden tasoero tällä hetkellä. Turha tässä on muuta lässyttää. Luokkaretki tultiin tekemään Joensuuhun asti, totesi turhautunut päävalmentaja Tero Vasell ottelun jälkeen.
Kotijoukkue aloitti ottelun ryminällä ja kovalla intensiteetillä, johon vierasjoukkue ei pystynyt millään vastaamaan. Erityisesti Galin Smith (32 pist) oli todellinen päävaiva korin alla, sillä sentteri pussitti 16 pistettä ensimmäisen neljänneksen aikana.
19 pisteen tappioasema kaventui kuitenkin hetkellisesti alle kymmeneen toisen neljänneksen aikana. Kataja onnistui tekemään vain kymmenen pistettä, mutta huomattavaa on kuitenkin, että kotijoukkue heitti myös huonosti toisella kympillä.
– Jos joku haluaa saada positiivisen mielen toisesta neljänneksestä, niin ottakoon. Itselläni ei tule siitä hyvää mieltä.
Toisella puoliajalla Korihailla ei enää ollut mitään palaa ottelun voitosta. Kataja pelasi fiksusti Korihaiden skriinipuolustusta vastaan saaden pallon aina Smithille korin alle, josta sarjan tehokkaimpien pelaajien joukkoon kuuluva sentteri laittoi pienempiä puolustajiaan vastaan helppoja koreja.
Haiparven hyökkäyspeli oli seisoskelevaa pompottelua verrattuna Katajan vastaavaan. Koriin johtaneita syöttäjä merkattiin kotijoukkueelle peräti 27 ja Korihaille 12.
Vieraiden heittoprosentit olivat myös luokattomat, sillä kakkoset osuivat 40-prosenttisesti, kolmoset 21-prosenttisesti ja vapaaheitot 55-prosenttisesti. Kaksi yhdeksästä Korihaiden heittämästä vapaaheitosta menivät vielä täysin ohi korirenkaan kuvastaen haiparven peliesitystä.
– Jos me olemme passiivisia ja katsotaan, mitä vastustaja tekee, niin Korisliiga-joukkueiden tasoero meitä vastaan on tämäniltainen, Vasell tiivisti tappiollisen illan opetuksen.
Trey Niemi (13) ja Grant Audu (12) olivat ainoat kaksinumeroisiin pistelukemiin yltäneet haipelurit. Audun pisteistä tosin suurin osa tuli ottelun loppuhetkillä. Joukkueen tehokkain pelaaja oli kaksi kolmosta upottanut Mikael Aalto (8/7 lev).
Korihaiden tappion lisäksi tiistain Korisliiga-kierros oli ukilaisnäkövinkkelistä raskas, sillä pahimmat kilpakumppanit, Tapiolan Honka ja Lahti Basketball, voittivat oman ottelunsa. Näin Korihait on jälleen yksin sarjajumbona. Loppiaisena haiparvi matkustaa Tampereelle viime perjantaina voitetun Pyrinnön vieraaksi.