Merkittävä henkilö

0

Kun vuosi vaihtuu, on aika pohtia tärkeitä asioita ja summata mennyttä. Itselleni jäi viime vuoden lopulta erityisesti mieleen yksi kysymys. ”Kuka mielestänne on merkittävä henkilö?” Tämän kysymyksen esitti panelisteille eräs viidesluokkalainen lapsi Uudenkaupungin kaupungin marraskuisessa Lasten parlamentin istunnossa. Tämä moniulotteinen kysymys upposi ja jäi kiehtomaan minua.

Merkittävinä henkilöinä yleensä pidetään esimerkiksi valtion päämiehiä, muusikoita tai menestyneitä urheilijoita. Viime vuonna kuollut Yhdistyneen kuningaskunnan ja 14 kansainyhteisömaan valtionpäämies kuningatar Elisabet II (Elizabeth Alexandra Mary) oli erityisen merkittävä hallitsija monesta syystä.

Itselleni hänestä teki erityisen merkityksellisen se seikka, että sain Skotlannissa asuessani kutsun ”ansioituneena virkamiehenä” kuningattarelta Holyroodin palatsin puutarhajuhliin. Kutsukirje on vieläkin tallessa ja ehkä laitan sen kehyksiin tänä vuonna. Kuningattaren juhlatervehdyksen lisäksi mieleen jäi notkuvasta juhlapöydästä erityisesti kurkkuvoileivät.

Amerikkalainen muusikko Tracy Chapman on ollut suuri suosikkini aina. Onnistuin saamaan vuonna 2004 takarivin lipun hänen konserttiinsa. Muutamaa vuotta myöhemmin minä ja Tracy istuimme vierekkäin Pariisiin Charles de Gaullen lentokentän VIP-loungessa. Itse olin matkustanut popcorn-luokassa, mutta sain VIP-odotustilaan sisäänpääsyn, koska jatkolentoani oli siirretty eteenpäin.

Odotustilassa minä ja Tracy juttelimme kuin vanhat kaverit. Tracy kertoi olevansa matkalla takaisin kotiin niin kuin minäkin. Kun, lopulta tajusin kenen kanssa kulutin aikaa ”fanimoodi” iski pahasti päälle ja kysyin nimmarit ja kaikki. Tracy on yhä elossa ja minulle merkittävä henkilö pääosin siksi, koska hänen musiikkinsa on puhutellut minua niin voimakkaasti.

Brasilialainen jalkapalloilija Edison Arantes do Nascimento eli Pelé kuoli viikko sitten. Hän oli jalkapalloilevan maailman sankari ja kuningas. Hän oli kotimassaan ja maailmanlaajuisesti erittäin merkittävä henkilö. Pelén kanssa en koskaan päässyt juttusille, vaikka kerran matkustimmekin yhdessä Frankfurtista São Pauloon.

Juuri ennen koneeseen nousua portilla alkoi erikoinen kuhina. Turvaviirejä ja henkilökuntaa pelmahti paikalle ja kaikki koneeseen jonottaneet matkustajat huomasivat, että nyt on sellainen säpinä päällä, että joku merkittävä henkilö taitaa olla tulossa. Pelé käveli koneeseen vip-nauhojen eristämänä ja vilkutti meille jonossa oleville ja sanoi, että ”me kaikki taidetaan olla matkalla samaan paikkaan, hyvää matkaa kaikille”. Tässä kohtaa hitaimmatkin olivat saaneet kameran kaivettua esiin paitsi minä.

Kohtaamiseen George Clooneyn tai Annie Lennoxin kanssa ei valitettavasti enää palstatilaa riitä.

Mutta mitä minä vastaisin pienelle kysyjälle? Merkittävän henkilön tunnistaa siitä kenen kanssa meillä on hyvä ja turvallinen olo. Henkilö, johon olemme kiintyneitä. Henkilö, jota kohtaan tunnemme rakkautta ja joka rakastaa meitä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Jan Vuorenlaakso

Kirjoittaja on uusikaupunkilainen

virkamies