Kevyt taputus olkapäälle, kun kohdataan, tuntuu hyvältä. Näkevä on tottunut katsekontaktiin, niinpä hän juttelee ehkä mieluummin näkövammaisen kaverille tai avustajalle. Tämä saa sokean tuntemaan itsensä ohitetuksi ikään kuin hän olisi tyhmä.
Laita silmät kiinni, kiedo kaulahuivi silmien päälle ja elä näkevien maailmassa: laita ruokaa, siivoa, pese pyykkiä näkemättä. Satu kertoo, että jos kädestä putoaa mansikka tai tomaatti, ei voi ottaa yhtään askelta, sillä todennäköisesti koko lattia on sen jälkeen sotkuinen.
Näkövammainen toivoo, että tontin omistajat leikkaisivat alhaalla olevat puun oksat katukäytävillä. Pahimmassa tapauksessa sokea törmää niihin, horjahtaa, kaatuu ja loukkaa itsensä. Jos haluat vähentää vaaroja, niin älä aseta telineitä tai mainoksia kulkukäytäville. Merkitse rakennustyöt suojakaiteilla.
Silti näkövammaiselle jää paljon haasteita ulkona liikkuessa, esimerkiksi tasoerot voivat merkitä kaatumista tai putoamista. “Lähde liikenteeseen valkoisen keppisi kanssa ja luota autoilijoihin ja keppiisi!” Tunnistamme näkövammaisen valkoisesta kepistä ja rintapielessä olevasta sinisestä merkistä. Aina voi kysäistä: “Tarvitsetko apua?”
Sokealle näkeminen on koskettamista. Tunnustelemalla hänelle selviää ympäristö, siksi on tärkeää, että tavarat ovat aina samassa paikassa. Muuten löytäminen on mahdotonta.
Kerran kun Satu oli pyykkiä ripustamassa, joku lapsukainen tuli ihmettelemään: “Kuinka sä osaat ottaa nuo pyykit narulta, kun et näe?” Satu kertoi kyselijälle: “Kädellä tunnustelen, missä on naru. Lasken paidat, pyyheliinat ym., jotta tiedän, kuinka monta paitaa ja pyyheliinaa tulen hakemaan, kun ne ovat kuivuneet.”
Kuitenkin joskus sattuu kommelluksia kuten kerran, kun Satu rupesi paistamaan jauhelihaa suoraan levyllä ja paistinpannu puuttui kokonaan.
Joskus mainitaan, että näkövammaisella kuulo korvaa näön. Näkövammainen ei kuitenkaan kuule paremmin kuin näkevä, mutta hän osaa käyttää hyödykseen kaiken, mitä kuulee. Hän tarkkailee kuulemalla, mistä suunnasta ovi avautuu tai auto tulee. Näkövammaliitto järjestää sopeutumisvalmennuskursseja, joissa harjoitellaan selviytymistä ilman näköä.
Onnettomuus tai sairastuminen voi sattua kenelle tahansa ja se, mikä on tänään itsestäänselvyys kuten terveys, voi huomenna olla muisto vain. Sokeuteen ei totu, toteaa Satu. “Minä niin ikävöin näkemistä!”
Elise Heinonen
diakonia-avustaja
PS. Seurakunnassa
kokoontuu kerran kuukaudessa näkövammaisten vertaistukiryhmä.