18 ottelua, joista 4 voittoa. Siinä Korihaiden saldo Korisliigassa vuoden vaihteen kohdalla. Ainoastaan kolme kertaa 2010-luvulla haiparvi on kyennyt voittamaan enemmän pelejä ennen vuoden vaihdetta. Viime kaudella voittoja tuli ainoastaan kaksi. Onko tämä tilastonoteeraus ylpeyden aihe? Ei. Olisiko varaa ollut parempaan? Kyllä, huomattavasti.
Kun pelkästään joukkuetilastoja katsotaan, Korihait sijoittuu keskimäärin sijalle seitsemän. Potentiaalia olisi siis taistella jopa pudotuspelipaikasta, mutta tällä hetkellä viimeinen pudotuspelipaikka on viiden voiton päässä. Se on kova ja vaikea tehtävä kurota kiinni tammikuun lopussa käynnistyvässä alemmassa jatkosarjassa, mutta ei mahdottomuus. Viime kausi osoitti hyvin, kuinka jokaisella jatkosarjan ottelulla on valtava panos, ja lopullisista sijoituksista tulee äärimmäisen kova kamppailu.
Vaikka pudotuspelipaikka on edelleen mahdollinen, on myös sarjasta putoaminenkin jälleen uhkana. Jos viime perjantaina olisi tappio tullut Pyrinnölle, olisi tämänkin kommentin sävy ollut varsin negatiivinen. Voitolla kuitenkin Korihait hivuttautui tasapisteisiin sijan edellä olevan Hongan kanssa.
Haiparven kotimainen runko on paras, mitä Ugissa on kymmeneen vuoteen nähty ja muiden joukkueiden mittapuullakin Korihaiden suomalaisrosteri on parempaa keskikastia. Mutta sen kustannuksella ulkomaalaisvahvistuksissa on annettu liikaa tasoitusta muille. Vaihtoja on peräänkuulutettu, mutta mitään ei ole tapahtunut. Toiminnanjohtaja Casper Santanen kertoi haastattelussa (US 10.12.), kuinka paljon pelaajan vaihtaminen maksaa. On tietenkin huolestuttavaa, jos rahat eivät riitä vaihtamisiin eikä näin ole mahdollisuutta reagoida. Varsinkin, kun muut kilpakumppanit ovat reagoineet ja hankkineet korvaavia sekä parempia pelaajia.
Päävalmentaja Tero Vasell onkin peräänkuuluttanut monesti laadukkaan perusharjoittelun olevan avain menestykseen. Hyvä asia on se, että pieniä tuloksia kehityksestä on näkynyt varsinkin tulokaspelaajien osalta. Prince Oduro on kehittynyt silminnähden molemmissa päissä kenttää ja edellisissä otteluissa myös Grant Audulta sekä Nick Stampleyltä on tullut tarvittavia onnistumisia.
Tasaisuutta vaaditaan kaikilta pelaajilta, jotta Korihait voisi myös jatkossa kamppailla otteluiden voitoista tällä kokoonpanolla. Jos kehitys jatkuu ja varmuus tekemisessä kasvaa, Korihailla on mahdollisuudet hivuttautua lähemmäksi pudotuspelipaikkaa. Sitä kehitystä on kuitenkin tultava, sillä muuten putoaminenkin on realistista.