Pullea toukka ja muita epäonnistumisia

0

Inhosin koulun käsityötunteja. Kaikkien tyttöjen oli osallistuttava näille ala-asteen rättikässätunneille ja ommeltava essuja, kudottava lapasia ja virkattava pitsiä. Siis aivan kaikkien, vaikka itsellä ei olisi ollut minkäänlaisia lahjoja, tai edes kiinnostusta, kyseisiä taitoja kohtaan.

Itse kuuluin näiden lahjattomien lasten ryhmään. Yritin kyllä oppia, mutta laihoin tuloksin.

Ompelukoneita suorastaan inhosin. Langat menivät aina myttyyn tai loppuivat kriittisellä hetkellä. Vaikka kuinka varovasti yritin käyttää koneen kaasupoljinta ja ohjata kangasta oikeaan suuntaan, niin aina se joissain kohtaa villiintyi. Lopputuloksena oli paljon tikattua, ryppyistä saumaa, mutta aivan väärässä paikassa.

Kutominen ei sujunut sen paremmin. Saimme ehkä neljännellä luokalla tehtäväksi kutoa kaulahuivit. Huivi piti kutoa yksinkertaisena edestakaisin neuleena perussilmukoita käyttäen. Eli tämän helpompaa ei kutominen voisi olla. Luokkakaverini Kirsi kutoi upean raidallisen huivin, jolla oli pituutta varmaan puolitoistametriä. Huivin päässä oli ihanat tupsut ja kaikkiaan koko luomus näytti kuin kaupasta ostetulta.

Minun silmukat karkasivat puikoilta yhtenään ja opettaja joutui pelastamaan minut pulasta noin kerran tunnissa. Välillä silmukoista tuli suuren suuria ja välillä pienen pieniä. Tämän seurauksena huivi leveni ja kapeni. Kun muut tytöt olivat saaneet kaulahuivinsa valmiiksi, minulla oli kudottuna noin 30 sentin pituinen, vaaleankeltainen neulepätkä.

Mielikuvitusta minulla oli enemmän kuin kädentaitoja, joten päätin pelastaa tilanteen hyvin luovalla tavalla. Ompelin kutomani palan reunat yhteen ja täytin syntyneen neuleputken vanulla. Suljin työn molemmat päät, tein kolmesta puuhelmestä silmät ja nenän ja parista nahkapalasta hännän ja korvat.

Kun vein tekeleeni kotiin, ei sisareni naurusta tullut loppua:

– Sun piti kutoa kaulahuivi ja sait aikaan tollasen pullean toukan!

Virkkaaminen sujui vähän paremmin. Kirsi tietysti virkkasi pikavauhtia upean kylpyhuoneen maton ja Mari ällistytti kaikki tekemällä pyyhepitsiä, jossa oli selkeästi sammakoita. Itse sain virkkaamalla yhdistettyä sen verran nahkapaloja toisiinsa, että valmis työ toimi hyvin penaalina, jopa vuosia.

Onneksi pääsimme ala-asteella puoleksi vuodeksi puukäsitöihin. Sahaaminen, naulaaminen ja veistäminen oli ihan huippuhauskaa. Jopa niin hauskaa, että olen opiskellut vuoden kotiteollisuuskoulussa puuseppä-linjalla. Totesin kuitenkin pian että en ole kyseiseen hommaan tarpeeksi hyvä ja vaihdoin akateemiselle uralle. Joku päivä olisi kyllä kiva päästä vielä takomaan oikean ahjon ääreen.

Epäonnistumiset käsityötunneilla eivät kuitenkaan lannistaneet minua lopullisesti, vaan olen vähitellen opetellut uudelleen erilaisia käsityötaitoja. Osaan jo kutoa sukat ja lapaset, eikä ompelukone ole enää viholliseni. Viime jouluna yllätin sisareni ja tein hänelle lahjaksi trikooyömekon.

Se, että en koskaan ole ollut käsitöissä loistava, on oikeastaan ihan hyvä juttu. Osaan iloita pienistäkin onnistumisista ja nauttia vain siitä, että saan näpertää käsilläni jotain.

Maija Ala-Jääski

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän