Tiistaina Uusikaupunki Areenalla kohtasi kahden murskatappion ja yli viikon pelitauon jälkeen parketille palannut Korihait sekä yhdeksän ottelun tappioputkessa ollut Lapuan Kobrat. Voitto tällaisesta pelistä olisi kummallekin joukkueelle henkisesti tärkeä. Vähäkorisessa Uudenkaupungin illassa Korihait koki jälleen yhden karvaan tappio, tällä kertaa, kahdella pisteellä lukemin 74–76.
Tappion lisäksi Korihaiden edellä sarjataulukossa oleva Honka otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa ja kasvatti eron sarjataulukossa kuuteen pisteeseen. Jatkosarjan alun häämöttäessä Korihaiden tilanne alkaa näyttää tukalammalta, mitä se oli viime kaudella.
Ottelu oli hyvin pitkälti tasaista ja vähäkorista vääntöä. Korihait sai puolustettua hyvin Lapuan hyökkäyssettejä ja aiheutti vierailijoille alussa paljon pallonmenetyksiä. Kotijoukkueen heittopeli oli kuitenkin heikkoa, mutta silti joukkue oli ottelussa niskan päällä.
Ratkaiseva käänne tapahtui kolmannella neljänneksellä, jolloin Kobrat otti kuskin paikan. Päävalmentaja Tero Vasellia ihmetytti ottelun jälkeen neljänneksen löysä aloitus.
– Joko kopissa tapahtui jotain ihan käsittämätöntä minun toimesta tai sitten me lämmiteltiin huonosti puoliajalla. Sitä täytyy videolta ihmetellä.
Ratkaisun merkkejä oli jo ilmassa viimeisellä kympillä, kun Kobrat johti ottelua kahdeksalla pisteellä. Korihait tuli kuitenkin vielä pisteen päähän (74–75), ja kun 13 sekuntia oli jäljellä. Antto Nikkarinen (3 pist) pääsi heittämään kahta vapaaheittoa, joista jälkimmäinen meni ohi. Korihait ei kuitenkaan ehtinyt organisoimaan hyökkäystä niin, ettei järkevää voittoheittopaikka saatu pelattua. Prince Oduron (13/8 lev) keskimatkan hyppyheitto meni summerin soidessa ohi.
Trey Niemi oli alaraajavamman takia sivussa, mutta yli kuukauden tauon jälkeen parketille palannut Bojan Sarcevic (12/7/5 s) toi rauhallisuutta joukkueen pelaamiseen. Vaikka olisi kuvitellut, että Sarcevic varoisi polveaan, niin kapteeni haki silti peräti viisi hyökkäyspään levypalloa, jolle Kobrien päävalmentaja Ville Turja antoi arvostuksensa.
Debyyttipelin tälle kaudella pelannut Jalen Jackson pussitti 13 pistettä. Kymmenen kuukautta pelaamatta ollut Jackson ei täydellisessä pelikunnossa ole, mutta tuo puolikuntoisenakin paljon enemmän tarvittavia ominaisuuksia, kuin edellinen vahvistus.
– Hienoa oli palata takaisin. Tilanteet pelissä menivät edestakaisin, ja Kobrat pystyi upottamaan tarvittavat heitot lopussa. Pelasin itse huonosti mutta uskoisin, että muutaman harjoituksen jälkeen pystyn parantamaan, kahdet kunnolliset joukkueharjoitukset käynyt Jackson kommentoi.
Päävalmentaja ei pystynyt sanomaan ottelusta mitään uutta. Edelleen Korihait pelaa hyvin, kun energiatasot ovat ylhäällä. Kun vierasjoukkue jää kotihallissa 76 pisteeseen, kuuluisi kotijoukkueen voittaa tällaiset ottelut.
– Ehkä se on joissakin piireissä positiivista, ettei häviä 40 pistettä, mutta itse en ole hirveän motivoitunut häviämään. Mulle on ihan sama, millä määrällä ne tappiot tulee, kun tässä vaiheessa pitäisi jo voittaa. Nyt meillä on kolme tappiota putkeen ja se syö miestä. Mutta aika vähän minulla on sanottavaa tähän tilanteeseen, Vasell päätti lehdistötilaisuuden.
Korihaiden viimeinen runkosarjaottelu ennen jatkosarjaa pelataan lauantaina Salossa Vilpasta vastaan.