Sono Motors jatkaa rahoituskampanjaansa kuukaudella

0
Sono Motors kamppailee yhä saadakseen Sion sähköauton tuotantoon.

Saksalainen Sono Motors on päättänyt jatkaa rahoituskampanjaansa helmikuun loppuun. Yhtiö kertoi käyvänsä nyt neuvotteluja potentiaalisten sijoittajien kanssa ja nämä neuvottelut tarvitsevat lisää aikaa.

Sono Motorsilla on sopimus Sion-aurinkosähköauton tuotannosta Valmet Automotiven kanssa. Tuotannon piti alkaa Uudessakaupungissa tämän vuoden jälkimmäisellä vuosipuoliskolla.

Pelastaakseen oman sähköautoprojektinsa talousvaikeuksiin ajautunut Sono Motors aloitti joulukuussa rahoituskampanjan, jonka tarkoituksena oli kerätä yhtiölle 100 miljoonaa euroa. Kampanja päättyi torstaina ja yhtiö sai koottua noin 48 miljoonaa euroa, tämän lähinnä yksityisiltä ihmisiltä.

Lisäksi kampanjan jo päätyttyä yhtiö sai ilmoituksen 1,46 miljoonan euron suuruisesta rahoituksesta jonka myöntäjä on Euroopan komission ilmasto, infrastruktuuri ja ympäristökeskus (CINEA).

Sono Motorsin perustajat ovat siis päättäneet jatkaa puuttuvan rahoituksen hakemista vielä kuukauden ajan. Samaan aikaan yhtiö on jatkanut Sion auton kehitystyötä ja yhtiön lehdistötiedotteen mukaan auto olisi esisarjavaiheessa tulevana kesänä.

Sion on massoille tarkoitettu aurinkoenergiaa hyödyntävä täyssähköauto, jonka hinta on hitusen alle 30 000 euroa. Sopimuksen perusteella Valmet Automotive tulisi valmistaa Sono Motorsille vuodesta 2023 alkaen kaikkiaan 257 000 ajoneuvoa seitsemän vuoden aikana.