Talvitulva kuormittaa jätevedenpuhdistamoa

0
Lumien sulamisen ja sateiden aiheuttamat hulevedet kuormittavat nyt jätevedenpuhdistamoa.

Lämpöaalto ja vesisateet veivät lumet mennessään ja toivat tilalle talvitulvan. Sirppujoen pinta on noussut jo monin paikoin pelloille ja joen vedenkorkeus lähentelee uutta tammikuun ennätystä. Eilen Sirppujoen vedenkorkeus oli Puttakosken mittausasemalla 5,6 metriä, keskiarvo tammikuussa on ollut 4,18. Parinkymmenen vuoden mittaisen mittaushistorian aikana Sirppujoen maksimikorkeus on käväissyt tammikuussa 5,69 metrissä.

Veden virtaama Sirppujoessa oli 26 kuutiota sekunnissa. Tammikuun keskiarvo on huomattavasti alhaisempi eli 3,6 kuutiota.

– Olimme ennakoineet vesitilanteen muutoksen ja juoksutimme makeanveden allasta tyhjemmäksi edellisviikolla. Nyt meriveden pinta on kuitenkin niin korkealla, ettei altaan juoksuttaminen onnistu. Kun Sirppujoki parhaillaan työntää vettä altaaseen Laitilasta asti, niin altaan pinta on lähtenyt nousuun.

– Ennusteiden mukaan altaan juoksuttaminen on mahdollista jälleen loppuviikolla ja näin tilanne saadaan taas tasaantumaan, selvitti Uudenkaupungin Vesi liikelaitoksenjohtaja Kim Westerholm.

Vettä Uudessakaupungissa satoi perjantaina ja sunnuntain välisenä aikana noin 20 milliä. Lumien sulaminen ja rankat sateet heijastuvat myös Häpöniemen jätevedenpuhdistamon toimintaan.

– Kuivana aikana jätevedenpuhdistamolle tulee vuorokaudessa vettä noin 6000 kuutiota ja normaalina aikana vähän alle 10 000 kuutiota. Mutta viime päivinä jätevedenpuhdistamolle on tullut vettä 16 000 – 17 000 kuutiota vuorokaudessa, eli tuplasti normaalia enemmän. Tämä toki tuo haasteita laitoksen toiminnalle, mutta tähän asti kaikki jätevedet on saatu puhdistettua, tiivisti liikelaitosjohtaja Westerholm.

Se, että jätevesiverkostoon ohjautuu liikaa hulevesiä, on Uudessakaupungissa yhä kesto-ongelmana.