Urheiluvuosi 2022: Mestareita radalla, metsässä ja tatamilla

0
Elsa Ankelo pääsi kauden aikana kilpailemaan myös kansainvälisissä kilpailuissa.

Urheiluvuosi 2022 toi Uuteenkaupunkiin paljon menestystä yleisurheilussa, suunnistuksessa sekä monessa muussa lajissa.

Yleisurheilussa Kalannin Vankan vahva kausi käynnistyi jo helmikuussa SM-hallikilpailuissa Helsingissä. Linda Ellä käveli SM-pronssille 19-vuotiaiden 3000 metrin kilpailussa ja Linnea Ellä saavutti saman sijoituksen 17-vuotiaiden kilpailussa.

Toukokuussa Laitilassa käveltiin SM-maatiekävelyt, jossa Vankan Anni Saarinen (T15, 5 km) ja Aino Saarinen (N17, 5 km) saavuttivat SM-pronssia.

Aikuisurheiluliiton puolella Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijoita edustava uusikaupunkilainen Jonna Voronkoff käveli 10 kilometrin Suomen mestariksi.

Voronkoff oli mukana myös World Masters Athletics -kilpailuissa eli 35-vuotiaiden ja vanhempien yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa. Voronkoff oli sarjan W45 5000 metrin kävelyssä kuudes ja voitti joukkuekultaa W35-sarjan 20 kilometrin kilpailussa yhdessä Marika Peltoniemen ja Jonna Korven kanssa.

Uusikaupunkilainen Pauliina Aalto voitti samoissa kisoissa W40-sarjan kiekonheiton maailmanmestaruuden. Aalto voitti kisan 48,48 metriä kantaneella heitolla. Aalto paransi kauden aikana ikäluokan maailmanennätystään lukemiin 50,99.

Loppukesästä kilpailtiin SM-tasolla eri ikäluokissa. Vankalle yksi viikonloppu toi peräti kuusi SM-mitalia.

Anni Saarinen ja Nanna Kukkula kävelivät kaksoisvoittoon 15-vuotiaiden 3000 metrillä ja veivät samalla nimiinsä joukkuemestaruuden. Samoissa kisoissa Nurmijärvellä Olivia Suutari oli kolmas 14-vuotiaiden kiekonheitossa.

Lempäälässä 16–17-vuotiaiden kisoissa Vankan Emilia Ellä oli toinen 16-vuotiaiden 3000 metrin kävelyssä. Samaan ylsi Aino Saarinen vuotta vanhempien sarjassa.

Myös Kenttäkarhujen mitalit olivat lähellä Nurmijärvellä, kun sekä Joonas Heinonen (P14 moukari) että Emma Helminen (T14 300m) olivat neljänsiä. Lempäälässä puolestaan Rania Toivonen oli neljäs 16-vuotiaiden kiekossa.

Pari viikkoa myöhemmin Vankan Otto Hiivola urakoi 19-vuotiaiden SM-kisoissa. Kolmesta lajista parhaiten onnistui seiväshyppy, jossa hän oli viides.

Vankan vuoden kruunasi SM-pronssi naisten 3×3000 metrin kävelyviestissä syyskuussa. Vankan nuoressa joukkueessa kilpailivat Anni ja Aino Saarinen sekä Emiliä Ellä. Laitilan Jyskeen hopeajoukkueessa kilpailivat Maria Antola , Jonna Voronkoff ja Venla Laiho .

Vankasta ja Kenttäkarhuista osallistui lisäksi moni muukin ikäluokkiensa SM-kisoihin saavuttaen hyviä tuloksia ja sijoituksia.

Uusikaupunkilainen Annemari Kiekari edusti Suomea Münchenin EM-maratonilla sijoittuen 49:ksi. Aikuisten SM-kisoissa eli Kalevan Kisoissa olivat mukana Pauliina Aalto (kiekko) ja Kenttäkarhujen Valtteri Välimäki (korkeus), jotka pääsivät kumpikin lajiensa finaaleihin, mutta jäivät niissä ilman tulosta.

Kalantilainen Jussi Ankelo suunnisti sprintin Suomen mestariksi H17-sarjassa kesäsuunnistuksen ensimmäisessä arvokilpailussa Jyväskylässä toukokuussa.

MS Parmaa edustava Ankelo pääsi myös nuorten EM-kisoihin, jossa paras saavutus oli yhdeksäs sija sprintissä.

Elsa Ankelo oli toinen pitkän matkan SM-kisoissa D20-sarjassa. Samoissa kisoissa Jussi Ankelo oli sarjansa viides ja Enni Jalava D21-sarjassa myös viides.

Erikoispitkällä matkalla Jalava pusersi SM-hopealle. Jalava ja Ankelon sisarukset pääsivät maistelemaan myös kansainvälisiä kilpailuja. Jalava maailmancupissa ja Ankelot Eurooppa cupissa.

Huipennus suunnistuskaudelle oli nuorten MM-pronssi viestistä, jossa Elsa Ankelo juoksi avausosuuden. Henkilökohtaisista kisoista parhaiten sujui keskimatka, jolla hän oli kahdeksas.

Veteraaniurheilijoista Vakka-Rastin Maija Verha ja Timo Helin suunnistivat SM-mitaleille. 75-vuotiaiden sarjassa kilpaileva Verha voitti kultaa pitkältä matkalta, oli hopealla keskimatkalla ja pronssilla yösuunnistuksessa sekä erikoispitkällä matkalla.

Timo Helin suunnisti hopealle M55-sarjan pitkällä matkalla ja pronssille keskimatkalla.

Uusikaupunkilaista Waseda Clubia edustava judoka Marko Hiltunen voitti toukokuussa veteraanien SM-kultaa 73-kiloisten sarjassa.

Matti Pyykkö nappasi pronssimitalin ensimmäisissä järviolosuhteissa käydyissä sukelluskalastuksen EM-kisoissa Punkaharjulla elokuussa.

Emma Helminen voitti SM-kultaa shetlanninponien mestaruuskilpailujen kouluratsastuksesta yhdessä Ragnar Wilsonin kanssa. Esteratsastuksessa ratsukko oli pronssilla. Mitaleista kilpailtiin lokakuussa Joensuussa.

Uudenkaupungin Kamppailu-Urheilijoita edustava Venla Tuominen vietti voitokasta vuotta brasilialaisessa jujutsussa. Helmikuussa Tuominen voitti Euroopan mestaruuden valkovöiden sarjassa Italiassa järjestetyissä EM-kisoissa.

Mestaruuden kunniaksi sinivöisten sarjaan korotettu Tuominen voitti vielä marraskuussa Suomen mestaruudet avoimessa sekä oman painoluokkansa sarjoissa Lempäälän SM-kisoissa.

Korihaiden loppukiri auttoi keväällä

Korihaiden alkuvuosi Korisliigassa alkoi sekavissa merkeissä, mutta päättyi satumaisella tavalla.

Haiparvi eteni tappiosta tappioon ja oli jumittautunut jumbosijalle. Helmikuussa joukkue koki täyskäännöksen, kun päävalmentajaksi nostetun Teemu Turusen avulla Korihait voitti jatkosarjan kymmenestä ottelusta peräti seitsemän.

Kaikki huipentui viimeiseen jatkosarjan otteluun Loimaalla, jossa voitolla haiparvi jäisi Korisliigaan mutta tappiolla putoaisi sarjasta. Lähes kaksisataa fania kannusti Korihaita hurjaan näytökseen ja Korisliiga-paikan ansaitsevaan voittoon.

Kesällä Turunen lähti valmentajaksi Joensuuhun ja hänen tilalleen päävalmentajaksi saapui Tero Vasell . Pelaajiksi joukkueeseen liittyi kokeneita kotimaisia pelaajia, kuten Joni Herrala , Trey Niemi ja Mikael Aalto .

Syksy ja alkutalvi on Korihailta näyttänyt pelillisesti paremmalta edelliskausiin nähden, mutta voitot ovat silti karttaneet petokalaa. Vuoden vaihteen alla Korihait on Korisliigassa viimeisellä sijalla.

Palloilussa loppuvuoden kohokohtia oli Uudenkaupungin Jää-Kotkien B-nuorten selviytyminen ringeten SM-sarjaan. Karsintasarjassa kuudenneksi sijoittunut UJK aloitti kahdeksan joukkueen SM-sarjan tappiolla ennen joulua.

Uudenkaupungin Salibandyn 15-vuotiaat pojat tekivät uusikaupunkilaista palloiluhistoriaa pelaamalla maan perheiden seurojen joukossa SM-lopputurnauksessa. Keväällä sijoitus oli kuudes.

Kesällä USB ja Kalannin Pallo -65 yhdistyivät ja uuden seuran nimeksi valittiin Nystars.

Nystarsin nimellä sama joukkue eteni syksyllä P16-sarjan SM-sarjaan. Joulutauon alkaessa Nystars oli 12 joukkueen sarjassa kymmenentenä.

Aikuisten sarjoissa uusikaupunkilaislähtöiset Eemeli Salin ja Sofia Leino juhlivat Suomen mestaruuksia salibandyn F-liigoissa. Classicin Salinille mestaruus oli jo kuudes, TPS:n Leinolle ensimmäinen.

Salin oli mukana myös MM-pronssijoukkueessa. Leino puolestaan voitti kauden aikana MM-hopeaa ja Suomen cupin hopeaa.

Toinen KaPa-kasvatti Henrika Maikola liittyi meneillään olevaksi kaudeksi Leinon seurakaveriksi. Ylivoimaisesti sarjaa johtava TPS jahtaa toista peräkkäistä mestaruuttaan.

Eero Siivonen↔

 

Risto-Matti Kärki