Uudenkaupungin tullihakulista Jaakko Lindströmille

0
Kuvassa Claes Claessonin laatima Uudenkaupungin ensimmäinen asemakaava vuodelta 1649. Kaavan päällä kaupungin vanha rakennuskanta. Lautarakenteinen aita tullihakuli ympäröi kaupungin. Mereltä pääsyn kaupunkiin sulki tullipuolmi. Pakkahuoneen paikkeilta yli lahden Sorvakon puolelle rakennettu puomi näkyy kaavassa.

Kiitos täydennyksistä Jaakko Lindström, koskien juttuani Uudenkaupungin katujen nimistä, joista tehtiin päätös 270 vuotta sitten. – Juttu on luettavissa facebookissa “Vanhoja kuvia Uudestakaupungista” -sivustolla (11.12.2022).

Muissa merkeissä Uudenkaupungin historiaa läpikäydessäni innostuin tekemään tuon juttuni Uudenkaupungin katujen nimistä tuon 270-vuotismerkkivuoden johdosta. Jutussani oli kaupungin alkuvuosien tulleista – myös Pohitullista – enemmän asiaa kirjattuna, mutta juttu venahti liian pitkäksi ja jotakin täytyi jättää pois.

Uudenkaupungin historiassa (osa I) Kyösti Kaukovalta kertoo, miten kaupungissa erityisesti pikkutulliin suhtauduttiin. Sitä pidettiin rasittavimpana kaikista veroista. Pikkutullia oli erityisen taksan mukaan maksettava kaikista vähäpätöisimmistäkin kaupunkiin tuotavista tavaroista. Tämän takia kaupunki oli ympäröitävä korkealla lauta-aidalla, hakulilla, ja pääsy kaupunkiin oli sallittu vain laillisista tulliporteista, joiden vieressä oli tullikamari.

1620-luvulla rakennetusta aidasta rakensivat maalaiset 2/3 osaa ja kaupunki loput. Ylläpito jäi kaupungin porvareille. Tuolloista kaupunkia ympäröivä aita (hakuli) alkoi silloiselta Mäkikadulta edeten silloista Korkeavuorenkatua (nykyinen Vuorikatu) Pietolanlahdelle ja siitä edelleen kaupunginlahdelle nykyisen Pakkahuoneen kohdalle, kuitenkin niin, ettei Vallimäen kohdalla Kaukovallan mukaan ollut hakulia ollenkaan.

Mereltä pääsyn kaupunkiin sulki nykyisen Pakkahuoneen paikkeilta yli lahden Sorvakon puolelle rakennettu tullipuomi. Se näkyy kuvassa Claes Claessonin Uudenkaupungin ensimmäisestä asemakaavasta. Pakkahuoneen paikalle rakennettiin vuonna 1642 tullihuone.

Pikkutullia oli suoritettava kaikista ”syötävistä ja kulutettavista tavaroista”, joka kaupunkiin tuotiin ja siellä jollakin tavoin käytettiin. ”Kuinka vastenmielinen koko pikkutulli oli porvareille, näkyy siitä, että vuonna 1627 useat porvarit vastustivat tullivuokraajaa, karkottivat hänen miehensä tullipaikalta ja olivat tappamaisillaan heidät, jolleivat he olisi päässet pormestarin turviin, sekä repivät ja polttivat tullihakulin”, kirjoittaa Kyösti Kaukovalta.

Kaukovallan viittaus, ettei Pohjoistullikadulla olisi ollut tullia saattaa tosiaan olla virheellinen. Pohitulli on nimenä elänyt kansan suussa sitkeästi ja vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kadun päässä oli “veräj”, tosin sen takia, etteivät Haukharjan ja Vohdensaarentien varrella laiduntaneet lehmät pääse vapaasti kaupunkiin.

Paavo Suojanen kertoo poikansa Matti K. Suojasen toimittamissa muistelmissaan “Pohitullin tanhuvilt” veräjän vahtina olostaan pikkunakumannina 1900-luvun alkuaikoina. Portin avaamisesta ja sulkemisesta tienasikin.

“Viaras her ja frou tuleva kohral ja ajava jo ohi. – Ei mittä, kerkes Eitta sanno ku samas her heit kauas taahas rahoi ja siin samas kaik karasiva koval ryminäl niitten peräs. Suuret tomupilve vaa nousiva. Jokanen koet saara ittelles jotta. Her ja frou katteliva viäl mäen päältäki taahas ja naurova”, muistelee Paavo Suojanen.

Alalla elämäntyösi tehneenä tullilaitokseen liittyvät asiat ovat sinulla Jaakko hyvin hanskassa, tämä kuitenkin täydennyksenä tekstiisi.

Ystävällisin terveisin

Ilmo Suikkanen

Toinen kotiseutuhistorian

harrastelija

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän