Varsinais-Suomen hyvinvointialueen ensimmäinen palkka-ajo on tehty vakituisille työntekijöille, joita on lähes 19 000. Henkilöstölle on keskiviikkona 11. tammikuuta viestitty, että ansioerittely näkyy omasta verkkopankista ennen ensimmäistä palkanmaksupäivää 13. tammikuuta.
Sisäisessä tarkastelussa on löydetty lisiin ja poissaolotietoihin liittyviä puutteita, jotka valitettavasti heijastuvat palkanmaksuun. Esimerkiksi tammikuun vuosilomajaksot puuttuvat osittain järjestelmästä, minkä vuoksi vuosilomalisät eivät ole ehtineet maksuun. Nämä verrattain pienet poikkeamat korjataan seuraavissa palkanmaksuissa.
Jos palkanmaksussa todetaan suurempia puutteita, korjattu palkka maksetaan mahdollisimman pian.
– Palkka-asiantuntijamme ovat tehneet hartiavoimin töitä suuren muutoksen riskien minimoimiseksi viime keväästä saakka. Nyt kun ensimmäinen palkka-ajo on tehty, näyttäisi että vältymme suurilta ongelmilta, sanoo konsernipalvelujohtaja Laura Saurama.
Määräaikaisten palkanmaksupäivä on kuun viimeinen päivä. Siihen liittyen selvitetään työvuorojärjestelmään liittyviä käyttöoikeus- ja verkko-ongelmia.