Varrella virran

0
Suuretkin joet saavat alkunsa pienistä puroista.

Kaikki alkaa jostain. Korkeuteen kurottelevat männyt itävät pikkuruisista siemenistä. Suurimmatkin lohet ovat saaneet alkunsa alle senttimetrin kokoisista mätimunista. Mahtavat joet alkavat pieninä noroina.

Joki syntyy maan pinnanmuotojen ja painovoiman vaikutuksesta. Pilvistä satava vesi kerääntyy maaston matalimpiin kohtiin ja alkaa valua alamäkeen. Norot yhtyvät suuremmiksi puroiksi, ja virtaava vesi kaivertaa ajan kuluessa itselleen yhä syvemmän uoman. Uoma kasvaa joeksi. Vesi kulkeutuu puroon tai järveen. Usein se jatkaa matkaansa eteenpäin, suurempiin järviin ja lopulta mereen.

Valuma-alueella tarkoitetaan sellaista aluetta, jolle satava vesi kerääntyy samaan jokeen. Eri valuma-alueita erottaa toisistaan ympäröiviä alueita korkeampi alue, vedenjakaja. Monesti se on vuoristo tai muu ylänkö. Pinnanvaihteluiltaan tasaisella Pohjanmaalla sijaitseva vedenjakaja, Suomenselkä, ei erotu maastosta silmiinpistävästi. Se jakaa vedet Perämereen laskeviksi joiksi ja Järvi-Suomen vesistöalueeksi.

Valuma-alueita voidaan määritellä myös laajemmassa mittakaavassa. Itämeren valuma-alueeseen kuuluu maa-alueita neljästätoista valtiosta. Yhdeksän on Itämeren rannikkovaltioita, muiden viiden valtion alueilta virtaa suuria Itämereen laskevia jokia. Suurin osa Suomen vesistä kuuluu Itämeren valuma-alueeseen. Vain pohjoisimmat joet laskevat Jäämereen.

Vesistöt ovat monin tavoin tärkeitä luonnolle. Jokien varrella kasvillisuus kukoistaa ympäröiviä alueita monimuotoisempana. Eläimet viihtyvät vesistöjen läheisyydessä, sillä monipuolisemman ravinnon lisäksi myös veden saanti on turvattu. Rehevä kasvillisuus tarjoaa suoja- ja pesäpaikkoja. Monet lajit elävät eri elämänvaiheissa eri osissa vesistöjä, vaeltaen esimerkiksi järvistä mereen ja takaisin.

Toisiinsa kytköksissä olevat joet ja järvet toimivat myös haitallisina vesireitteinä.

Jos vesistön yläjuoksulla tapahtuu jokin suurempi kemikaalionnettomuus tai alueella tehdään soiden ojitusta, valuvat kemikaalit ja vesiä samentavat humusaineet alavirtaan. Ne voivat kulkeutua pitkiäkin matkoja ja vaikuttaa luonnossa kauan. Monet haitallisista aineista kerääntyvät vesistöjen pohjaan ja säilyvät siellä vuosikymmeniä.

Vieraslajit voivat levittäytyä jokia pitkin sisämaahan päin. Mustatäplätokko on Mustanmeren ja Kaspianmeren alueelta kotoisin oleva kala, joka salamatkusti laivaliikenteen mukana Itämerelle 1990-luvulla. Suomen rannikolla laji havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Nykyään sitä tavataan laajasti rannikkovesissä, pohjoisimmat havainnot ovat Oulusta.

Aggressiivisena kilpailijana mustatäplätokko uhkaa alueen alkuperäisiä kalalajeja. Laji selviää myös makeassa vedessä ja on yleistynyt Keski-Euroopassa useassa paikassa paikallisten vesistöjen valtalajiksi.

Vesiympäristö on herkkä ja altis häiriöille. Niinpä on meidän kaikkien vastuulla pitää huolta omista lähivesistämme. Huolenpidon vaikutukset voivat levittäytyä odottamattoman laajalle.

Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän