Meille on lapsesta asti kerrottu, että varsinkin petoeläimet ovat vaarallisia ja vihaisia. Niitä opetetaan pelkäämään. Pelko voi kääntyä lopulta vihaksi tai inhoksi. Monessa tapauksessa lapsuuden opit ovat vääriä.
Yhteydenotossa loukkaantuminen on eläimelle riski, joten sitä pyritään välttämään. Niinpä loukkaantumiseen mahdollisesti johtavia tilanteita ei hakemalla haeta. Vaarallisissa taistelutilanteissa kuluu myös huomattavasti energiaa. Sitäkin eläimet säästävät, eivätkä turhan päiten haasta riitaa.
Suuri osa eläinten elämästä on rauhanomaista. Reviirikiistat pyritään ratkaisemaan monesti vähemmän dramaattisesti, neuvottelemalla. Lihansyöjien saaliiksi valikoituu yleensä sellaisia saaliseläimiä, jotka saalistaja arvioi saavansa hengiltä mahdollisimman vaivattomasti.
Ylivoimaisen vihollisen lähestyessä eläimet pyrkivät pakenemaan, jos se on mahdollista. Jos eläin kokee jääneensä loukkuun, se pyrkii ensiksi puolustautumaan vaikkapa sähisemällä tai uhittelemalla. Siis keinoilla, jotka saattavat saada vastustajan perääntymään ilman yhteenottoa.
Monesti väkivaltaiset tilanteet eläinten kanssa johtuvat siitä, että ihmiset eivät osaa tulkita ahdistuneen eläimen varoitusmerkkejä. Osa signaaleista, esimerkiksi tuoksut tai sellaiset varoitusvärit, joita ihmissilmä ei havaitse, jää ymmärrettävistä syistä kokonaan huomaamatta.
Eläimen näkökulmasta pelottava tilanne voi johtaa lopulta hyökkäykseen, kun se ei näe muuta keinoa pois pääsemiseksi. Se ei tarkoita sitä, että eläin olisi aggressiivinen. Se tarkoittaa sitä, että ihminen ei ole osannut antaa pelokkaalle eläimelle tilaa.
Pelokkuuden lisäksi myös kipu voi tehdä eläimestä vihaisen. Ihmisten kimppuun käyvät eläimet saattavatkin kärsiä jostain sairaudesta tai vammasta. Tunnettu vihaisuutta aiheuttava tauti on rabiesvirustartunta, jonka kansanomainen nimitys onkin raivotauti.
Terveet eläimet saattavat käyttäytyä vihaisesti sellaisessa tapauksessa, jossa ne puolustavat avuttomia poikasiaan. Silloin panokset ovat niin suuret, että eläin voi asettaa itsensä alttiiksi vaaralle, vaikka se muussa tilanteessa valitsisi pakenemisen.
Parhaiten käsikirjoitetuissa toimintaelokuvissa mukana on jonkinlainen selitys aggressiiviseksi muuttuneiden eläinten käyttäytymiselle. Uskomus vihaisista eläimistä kumpuaa monessa tapauksessa tuntemattoman pelosta. Todellisessa elämässä luonnossa liikkuja pärjää eläinten kanssa hyvin, kun muistaa antaa kunnioittavasti tilaa vastaan tuleville muiden lajien edustajille.
Teksti: Lily Laine, kuva: Maija Karala